Electronic Arts on paljastanut Crysis 3:n olevan kehitteillä. Julkistus ei tapahtunut kuitenkaan vielä virallisissa merkeissä, sillä tieto pelistä vuoti hiljattain näkyville vasta julkaisijan Origins-palveluun.

Muuan venäläinen nettisivusto on vuodon johdosta kuitenkin availlut hieman tietohanojaan. Sivuston mukaan sarjan tuorein osa palaa tuhoutuneeseen New Yorkiin, josta löytyisi tällä kertaa myös paljolti viidakkoelementtejä. Peliä kehittävän Crytekin kerrotaan myös luvanneen, että tulossa olisi paras ensimmäisestä persoonasta kuvattu hiekkalaatikkoräiskintä.

Crysis 3 nähdään toistaiseksi saatujen tietojen mukaan sekä PlayStation 3:lla, Xbox 360:llä että pc:llä. Lisätietoja pelistä saataneen ensi viikon maanantaina.

Lähde: Edge, CVG

Lisää luettavaa