Crysis-kehittäjiltä pian uusi pelijulkistus

Crysis-sarjasta tutun Crytekin on kerrottu paljastavan jälleen uuden peliprojektin piakkoin. Jo aiemmin yhtiön on tideetty painivan ainakin Kinect-peli Rysen kanssa.

12.3.2012 15:15

Crysis-sarjallaan mainetta niittänyt Crytek on paljastamassa ensi kuussa uuden pelin, kertoo CVG.

Sivusto onnistui nappaamaan viime viikon GDC-tapahtumassa haastatteluunsa yhtiön johtoportaaseen kuuluvan Nick Button-Brownin, joka vahvisti Crytekin työskentelevän uuden, vasta piakkoin paljastettavan pelin parissa. Brown antoi myös samalla ymmärtää, että kyseessä olisi varsin suurehko ja vaikuttavalta näyttävä projekti.

Toistaiseksi Crytekin eri tiimien on tiedetty työstävän parhaillaan sekä Kinect-peli Rysea että Homefrontin jatko-osaa. Yhtiö on myös ilmaissut kiinnostuksensa mobiili- sekä ilmaispeleihin ja valmistautuukin parhaillaan uuden kännykkäpeli Fibble Flick ’n’ Rollin julkaisuun.

Lähde: CVG

Lisää luettavaa