Danganronpa V3 vahvistui myös pc:lle – ulos samaan aikaan PlayStation-versioiden kanssa

Danganronpa V3 on vahvistunut pc:lle. Se on vieläpä saapumassa alustalle samoihin aikoihin pelin Playstation-versioiden länsijulkaisun kanssa.

5.3.2017 22:39

Seikkailupelisarja Danganronpan uusin osa Danganronpa V3: Killing Harmony ei ole jättämässä pc:tä väliin. Jo ennalta peli oli vahvistettu länteen PlayStation 4:lle ja Vitalle, mutta nyt myös pc-versio on lyöty kehittäjä Spike Chunsoftin toimesta virallisesti lukkoon.

Pc-versiota ei jouduta edes odottelemaan täällä mitenkään ruokottoman pitkään. Julkaisunsa se saa Steamissa 26. syyskuuta, jolloin Vita- ja PS4-versio saapuvat myyntiin myös Amerikassa. Euroopassa peliä päästään pelaamaan PlayStation-alustoilla kolme päivää myöhemmin.

Myös alunperin Vitalta tuttu sivuosa Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls on sekin nyt päivätty pc:lle. Ulos se saapuu 27. kesäkuuta, eli samoihin aikoihin siitä tehdyn PS4-version kanssa.

Lisää luettavaa