Darksiders II ei tule tyytymään vain yhden suurehkon seikkailun tarjoamiseen. Peliä kehittävä Vigil Games on varmistanut, että perinteisen tarinatilan ohella peli tuo pelaajien koluttavaksi myös Arena Survival -pelimuodon.

Kuten nimestä voinee jo päätellä, keskittyy Arena Survival areenapohjaisiin selviytymiskamppailuihin. Pelitilassa pelaaja saa vastaansa toinen toistaan vahvempia vihollisaaltoja, jotka luonnollisesti olisi määrä päästää päiviltä.

Houkuttimena pelimuodossa on sen uhkapelaamisen kannustava mekaniikka. Joka viidennen aallon jälkeen pelaajilla on mahdollisuus lopettaa taisteleminen ja saada siitä hyvästä itselleen jonkinlaisen palkinnon. Mahdollista on kuitenkin aina myös jatkaa eteenpäin ja tavoitella alhaisemman palkinnon sijaan jotain parempaa tavaraa.

Kaiken kaikkiaan vihollisaaltoja löytyy sata kappaletta. Mikäli pelaaja kuolee kesken taiston, jää hän täysin tyhjin käsin ja joutuu aloittamaan alusta.

Arena Survivalin ohella Vigil on luvannut pelin sisältävän myös niin sanotun New Game+ -toiminnon. Seikkailun läpäisyn jälkeen aukeava ominaisuus mahdollistaa uuden tarinan aloittamisen niillä varusteilla ja kyvyillä, jotka pelaajalla oli hallussaan viime pelin lopussa.

Darksiders II saapuu PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä pc:lle 21. elokuuta. Myös Wii U -versio on kehitteillä.

Ohessa pelin uusi traileri.

Linkki traileriin

Lähde: Darksiders.com

Lisää luettavaa