Kuolemaa ja Sotaa myös kirjamuotoon

Darksiders nähdään vielä ennen seuraavaa peliä myös romaanin muodossa. Ari Marnellin Darksider: The Abomination Vault heittää lukijansa aikaan noin tuhat vuotta ennen pelien tapahtumia.

1.2.2012 00:36

THQ:n tämän vuoden puolella nähtävä Darksiders II saa hieman ennen julkaisuaan tukea tuoreesta Darksiders-romaanista.

Darksider: The Abomination Vault -niminen kirja sijoittuu aikaan noin tuhat vuotta ennen Darksiders-pelejä. Se kertoo peleistä tutun Deathin sekä Warin pyrkimyksestä estää muinaisten aseiden henkiinherätys ennen kuin koko maailma vajoaa musertavaan konfliktiin.

Romaanin kirjoitusvastuussa nähdään amerikkalainen Ari Marmell, joka on tunnettu niin fantasiakirjoistaan kuin myös työstään Wizards of the Coastin kanssa. Kirja julkaistaan ainakin Yhdysvalloissa toukokuussa Del Reyn toimesta.

Darksiders II:lla ei vielä tarkkaa julkaisuajankohtaa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa