Fortnite on yltänyt jälleen uuteen vaiheeseen pelin tuoreen Vibin’-nimeä kantavan sisältökauden myötä.

Kausi on teemaltaan alkukesän kunniaksi tavanomaista juhlavampi ja esittelee karttauudistuksina muun muassa kokonaan uuden metsäalueen hyödynnettäväksi. Paluun tekevät samalla Baller-ajoneuvot, minkä ohella luvassa on lisäksi ratsastettavia villieläimiä ja istutettavia taimia, jotka palkitsevat pelaajia ylimääräisillä esineillä. Asetarjonta on sekin monipuolistunut tuoreella tarkkuuskiväärillä, rynnäkkökiväärillä sekä haulikolla.

Uusi Battle Pass on tietysti lanseerattu samalla. Sen tarjontaan lukeutuu tällä erää osaksi muun muassa Darth Vaderin ja Indiana Jonesin kaltaisia vierailijoita.

Uuden kauden alkua edelsi pelissä jälleen mittava erikoistapahtuma, jossa pelaajat ajautuvat puolustamaan pelimaailmaa muun muassa Dwayne Johnsonin esittämän The Foundationin tukemana. Videokoosteen tapahtumasta voi katsastaa alta yhdessä uutta kautta esittelevien muiden videoin kanssa.

Lähde: Epic Games

Lisää luettavaa