Darudet täysille – taktiikkaräiskintä Insurgency: Sandstorm päivättiin

Day of Infamyn tekijöiden seuraava räiskintäpeli Insurgency: Sandstorm on napannut itselleen julkaisupäivän pc:llä.

11.8.2018 12:26

New World Interactiven uusi taktinen räiskintäpeli Insurgency: Sandstorm on saanut tarkaksi julkaisupäiväkseen 18. syyskuuta. Peli ilmestyy Steamiin, jossa se kustantaa oletuksena 30 euroa.

Näin ennakkoon Sandstormia tarjoillaan kaikille kiinnostuneille kymmenen prosentin alennuksella, minkä lisäksi hinta laskee entisestään, jos hallusta löytyy aikaisempi Insurgency-peli. Aikaväleillä 9.-13.8, ja 30.8.-18.9. ennakkotilaajille tarjotaan pelistä lisäksi beta-pääsyä. Ensimmäisessä betassa pelattavissa on kolme karttaa ja kaikki pelitilat, kun jälkimmäisessä myös kaikki kuusi karttaa ovat kokeiltavissa.

Insurgency: Sandstorm on nimenomaan yhteistyöhön ja moninpeluuseen keskittyvä verkkopeli, vaikka vielä yhdessä vaiheessa siihen kaavailtiin kyllä myös tarinatilaa. Siitä kuitenkin luovuttiin tuotantosyistä vuodenvaihteessa. New World on silti vihjannut saattavansa vielä palata jossain välissä hankkeen pariin.

Ensi vuonna Insurgency: Sandstormin pitäisi ilmestyä konsoleillekin.. Aikaisempien Insurgency-räiskintöjen lisksi New World on tehnyt myös toiseen maailmansotaan sijoittuvan Day of Infamyn.

Lähde: Focus Home Interactive

Lisää luettavaa