David Hayteria kuullaan taas supersotilaana – mutta ei MGS:ssa

David Hayter palaa kovia kokeneeksi konkariksi vielä tammikuun aikana.

22.1.2015 14:56

Diablo-henkinen ilmainen supersankari-MMO Marvel Heroes 2015 aloittaa vuoden uudella voimalla, kun sankarikaarti saa täydennystä Kapteeni Amerikan vanhasta taistelutoverista Bucky Barnesista, eli Winter Soldierista. Hänen äänenään toimii pelissä etenkin Metal Gear -sarjan faneille taatusti tuttu David Hayter.

Gazillionina ja Secret Identity Studiosina tunnettu pelinkehittäjä julkaisi julkkisnäyttelijän kunniaksi videon, jossa Hayter kertoo roolistaan. Vajaan puolentoista minuutin videossa kuullaan esimerkiksi, kuinka hän valmistautui rooliin, ja mahtuupa sekaan myös pari klippiä studiotyöskentelyä.

Hayter tunnetaan parhaiten roolistaan Metal Gear -sarjan ”aitona” Solid Snakena, jonka syrjäytti sarjan uusimmissa peleissä Kiefer Sutherland. Winter Soldier on puolestaan paljon Snakea muistuttava hahmo ja kovia kokenut sotaveteraani. Ed Brubaker toi sarjakuvatarinassaan takaisin Bucky Barnesin, eli Kapteeni Amerikan vanhan taistelutoverin toisesta maailmansodasta, jota luultiin kuolleeksi. Todellisuudessa hänet oli kaapattu Neuvostoliiton oman supersotilasprojekin koekaniiniksi ja kyberneettiseksi aivopestyksi sotilaaksi. Viimeksi Winter Soldier nähtiin samannimisessä Kapteeni Amerikka -elokuvassa, jossa hänen tarinansa oli sovitettu muiden Marvel-elokuvien muottiin. 

Lisää luettavaa