DayZ:n zombit rynnistävät Xbox Onelle viimein tänä vuonna

Bohemia Interactiven vuosia kehitteillä ollut DayZ:n on määrä saapua Xbox Onen omistajille vielä tämän vuoden puolella.

5.2.2018 11:05

Bohemia Interactive on varmistanut avoimen maailman selviytymispeli DayZ:n tekevän tuloaan Xbox Onen Preview-ohjelmaan tänä vuonna.

Yhtiö ilmoitti jo marraskuussa konsoliversioiden olevan mahdollisesti tulossa tälle vuodelle suunnitellun virallisen pc-julkaisun yhteydessä, mutta uudessa twiitissä tekijät varmistavat ainakin Xbox One -version ilmestyvän jossain välissä tänä vuonna.

Myös PlayStation 4 -versio on edelleen kehityksessä, mutta sen julkaisuikkunasta studio ei maininnut muuta kuin sen saapuvan alustalle ”ennen pitkään”.

Arma 2:n modina käynnistynyt DayZ saapui pc:llä Early Access -peliksi vuonna 2013, missä se on myös pysynyt sittemmin. Parhaillaan kehitteillä olevan 0.63-version on määrä siirtää peli samalla pois alfavaiheesta betaan. Virallisen julkaisun on määrä tapahtua myös vuonna 2018.

DayZ on pelattavissa pc:llä. Xbox One -version luvataan ilmestyvän tänä vuonna. PS4-julkaisulle ei ole vielä tarkempaa aikataulua.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa