Dead Cells saa ensimmäisen maksullisen laajennuksen alkuvuodesta / Uutiset / pelaaja.fi

Dead Cells saa ensimmäisen maksullisen laajennuksen alkuvuodesta

5.12.2019 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
0
Dead Cells, The Bad Seed, Evil Empire, Motion Twin

Motion Twinin alaisuudesta haarautunut Evil Empire on julkistanut toimintaloikka Dead Cellsin ensimmäisen maksullisen laajennuksen, The Bad Seedin, joka julkaistaan alkuvuodesta 2020.

Dead Cellsiin keskittyvän studion uusi laajennus lisää peliin kaksi uutta biomia, vihollisia, pomovastuksia, aseita sekä ”äärimmäisen tunnollisen ja uskollisen sienikumppanin”.

Uusista pelialueista toinen on rehevä paratiisi Arboretum, jonka asukkaat ovat epäilyttävän suloisia, sekä umpeenkasvanut suoalue The Swamp, jonka purppurat jättipunkit piinaavat pelaajaa keihäin ja puhallusputkin.

Ennen lisäosaa kehittäjät vihjailevat lisäävänsä peliin ”pienen lahjan” joulusesonkia varten, minkä lisäksi Evil Empire lupaa, ettei pelin ilmaista sisältöä ole tarkoitus tyrehdyttää maksullisten tieltä.

Dead Cells: The Bad Seed julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Switchille vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja