Hittipeli Dead Cells on rikkonut merkittävän myyntirajapyykin, kehittäjä kertoo.

Motion Twin ja pelin lisäsisällön kehitystä varten perustettu Evil Empire ovat kertoneet Dead Cellsin ylittäneen jo 10 miljoonan kappaleen myyntiluvut. Samalla studiot kertovat kaavailevansa myös jatkoa castlevania-henkiseen roguelite-peliin. 

Vuonna 2017 julkaistu Dead Cells on saanut elinkaarensa varrella joukon ilmaista ja maksullista lisäsisältöä. Pelin viimeisin sisältöpaketti, Return to Castlevania, ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna.

Evil Empire -studion mukaan studiolla on Dead Cellsin varalle kehitystiekartta, jossa riittää sisältöä vielä joksikin aikaa. Studion toimitusjohtaja Steve Filbyn mukaan studiolla on suunnitelmissaan sisältöä ainakin vuoden 2024 loppuun asti.

Dead Cellsin lisäksi Evil Empiren kerrotaan työstävän kahta uutta peliä, jotka perustuvat aiempaan pelisarjaan. Filbyn mukaan luvassa ei kuitenkaan ole vanhan kierrätystä, vaan studiot aikovat tarjota pelaajille aidosti uudelleen suunniteltuja kokemuksia. Studion seuraavan pelin on määrä saapua pelaajien käsiin varhaisversiona vuonna 2024. Toisen pelin julkaisua taas suunnitellaan vuoteen 2025. 

Lähde: Gamesindustry

Lisää luettavaa