Dead Island 2 myöhästyy – ensi vuodesta tuli juuri rutkasti verisempi

Dead Island 2 liittyy ensi vuodelle suosiolla loikkaavien pelien joukkoon.

30.4.2015 19:20

Ensimmäisen persoonan zombitoimintapeli Dead Island 2 ei ehdikään kauppoihin odotetun aikataulun mukaisesti. Pelin virallisen Twitter-tilillä Dead Island 2:n kerrotaan olevan nyt vuodelle 2016 tähdätty tuotos, sillä kaikki tarvittavat palaset sen kehityksen suhteen eivät ole loksahtaneet kohdalleen odotetusti.

– Olemme tarkastelleet peliä pitkään sekä hartaasti ja todenneet, ettemme ole vielä saavuttaneet tavoitetta, jonka olimme asettaneet meille. Näin ollen meidän on siirrettävä Dead Island 2 vuodelle 2016, pelin julkaisija Deep Silver selittää.

Kyseessä on toinen Deep Silverin julkaisulistoilla oleva peli, joka on loikannut suosiolla kuluvalta vuodelta ensi vuodelle. Vastaavan tempun teki aiemmin Homefront: The Revolution.

Dead Island 2:n olemassaolosta on tiedetty pian vuoden verran. Se tuotiin julki aikoinaan viime kesän E3-messuilla, joissa paljastui, että sarjan luoneen Techlandin sijaan uutukaista kehittää Spec-Ops: The Linesta tuttu saksalaiskehittäjä Yager. Uutukainen ei nimestään huolimatta sijoitu tällä kertaa myöskään saarelle, vaan zombikaaosta se päästää aiheuttamaan nyt aurinkoisessa Kaliforniassa.

Peli on ollut kehitteillä niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle kuin pc:llekin. Kunnollista siitä on toistaiseksi nähty julkisesi lähinnä oheisen varsin verisen trailerin muodossa.

Lähde: Dead Island 2 (Twitter)

Lisää luettavaa