Puolalaisen Techland-pelistudion Mad Riders on saanut julkaisupäivän. Vauhdikkaaseen mönkijätoimintaan keskittyvän pelin voi odottaa saapuvan Xbox Live Arcadeen, PlayStation Networkiin sekä pc:n latauspalveluihin kuluvan kuun 30. päivä.

Mad Riders on Techlandin ensimmäinen julkaistu peli sitten sen viime vuoden yllätyshitti Dead Islandin. Yhden kuolleen saaren sijaan uutuuspeli tarjoaa 45 viisi rataa ihmeteltäväksi ja kolme moninpelimuotoa koluttavaksi. Kaiken kaikkiaan yhteen nettikilpailuun mahtuu kaahaamaan 12 pelaajaa.

Hintaa pelille kertyy 800 Microsoft-pistettä eli lähemmäs kymmenen euroa.

Ohessa uusin traileri.

Linkki traileriin

Lisää luettavaa