Dead or Alive 5 on liittymässä osaksi PlayStation 4:n ja Xbox Onen pelikirjastoa 20. helmikuuta. Kyseisenä päivänä Koei Tecmo julkaisee pelistään uuden Last Round -version, joka saadaan toki myös vielä Xbox 360- ja PlayStation 3 -pelaajienkin kätösiin.

Koein tarkoituksena on julkaista Last Roundista uusille konsoleille sekä perinteinen kokoversio että myös ilmaiseksi pelattava Core Fighter -versio. Jälkimmäiseksi mainittu versio tarjoaa pelattavaksi neljä hahmoa – Ayanen, Hayaten, Kasumin ja Hayabusan – minkä ohella pelattavakseen saa myös pääosan pelistä löytyvistä pelitiloista

Mikäli Core Fightersia pelaa PlayStation 4:llä, voi ilmaisversiota halutessaan laajentaa esimerkiksi uusia hahmoja ostamalla. Xbox Onella ilmaista kokeiluversiota ei sen sijaan voi laajentaa sellaisenaan, vaan ensin pelaajien on maksettava pieni ylimääräinen summa laajentamismahdollisuudesta. Summan maksamalla pelaajat saavat toki saman tien käyttöönsä heti neljä lisähahmoa: Hitomin, Tinan, Jann Leen ja Bassin.

Dead or Alive 5: Last Roundin on määrä olla sisältörikkain ja nätein versio Dead or Alive 5:stä muun muassa kahden uuden hahmon ja kentän sekä uusien asusteiden voimin. Mikäli Dead or Alive 5 Ultimateen on myös ostanut lisäsisältöä joko PlayStation 3:lla tai Xbox 360:llä, on sisältö siirrettävissä uusiin versioihin.

Last Roundin hintalappu tulee olemaan uusilla konsoleilla noin 50 euroa. Vanhemmilla alustoilla ostoksella selvitään näillä näkymin noin kympin verran halvemmalla.

Lähde: Koei Tecmo

Lisää luettavaa