Uutukaispeli Deadfall tuo yhteen Indiana Jones -hengen ja FPS-toiminnan

The Farm 51:n uutukainen kulkee Indiana Jonesin, Unchartedin ja Pitfallin jalanjälkiä.

28.2.2013 19:10

Viimeisimmästä Painkiller-räiskeestä vastannut puolalainen The Farm 51 on julkistanut seuraavan pelieepoksensa. Tiedossa on Xbox 360:lle ja pc:lle suuntaava tuotos nimeltä Deadfall Adventures.

Painkillerin sekä farmipoikien oman Necrovision-sarjan tapaan luvassa on jälleen ensimmäisen persoonan räiskintää, mutta tällä kertaa ilmeisesti vahvalla seikkailuteemalla höystettynä. Aseiden paukuttelun ohessa mukana kun pitäisi olla myös pulmanratkontaa ja tutkimista.

Tapahtumiltaan peli sijoittuu vuoteen 1938, jolloin entisen suurseikkailijan pojanpojanpoika päätyy jahtamaan kallisarvoista aarretta. Peräänsä hän saa matkallaan tietysti natsit.

Ohessa pelin julkistustraileri. Peli on näillä näkymin tarkoitus saada ulos kesällä viikon 31 aikoihin.

Linkki julkistustraileriin

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa