Arkane Lyonin studiopomo Romuald Capron on lähtenyt yhtiöstä yli 16 työvuoden jälkeen.

Capron aloitti Arkane Lyonilla operatiivisena johtajana sekä tuotantojohtajana vuoden 2005 alussa ja astui koko studion johtoon keväällä 2019. Capron jätti tehtävänsä pian laajalti kiitellyn Deathloopin julkaisun jälkeen. Yhtiössä oli tapahtunut muutoksia jo aiemmin, sillä Microsoft osti Arkanen emoyhtiön ZeniMax Median viime vuoden syyskuussa.

Capron kertoo LinkedInissä, että päätös Arkanelta lähtemisestä oli erittäin vaikea, mutta hän tunsi tarvetta kokeilla jotain uutta. Kehittäjäveteraani halusi myös viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Capron toteaa olevansa ylpeä Arkane Lyonin tiimistä ja uskoo Deathloopin menestyksekkään julkaisun olevan todiste studion valoisasta tulevaisuudesta.

– Annan studion Dinga Bakaban, Sébastien Mittonin, Hugues Tardifin ja Morgan Barben erittäin hyviin käsiin, joiden olen varma jatkavan kunnianhimoisten ja innovatiivisten hankkeiden ajamista, Capron toteaa.

Capron aikoo pysyä pelialalla tavoitteenaan videopeliyritysten ja muiden auttaminen. Hän kertoo hieman salaperäisesti haluavansa tukea kehittäjiä tekemään luovista visioistaan totta.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa