Destiny-haastaja Outriders näyttäytyy jälleen – runsaasti uutta pelikuvaa julki

People Can Fly jatkaa Outridersista puhumista.

29.5.2020 13:05

People Can Fly ja Square Enix ovat esitelleet aiempaa mittavammin tulevaa Outriders-räiskintäpeliään. Pelin omassa ensimmäisessä Broadcast-verkkolähetyksessä otettiin varsinkin pidempi vilaus First City -nimiseen alueeseen, minkä myötä moniin perusteisiin saatiin samalla läheisempi katsaus.

Suoran toiminnan ohella puheeksi nousivat esimerkiksi kustomoitava käyttöliittymä sekä dynaamisesti säädettävä vaikeustaso. Lopuksi oman paikkansa valokeilassa sai vielä Trickster, joka on pelin yksi neljästä eri hahmoluokasta.

Lähetys on katsottavissa kokonaisuudessaan ohessa. Sen eri osa-alueita voi silmäillä kuitenkin vielä erikseen omilla videoillaan.

Outriders on tekeillä parhaillaan niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Xbox Series X:lle, PlayStation 5.lle kuin pc:lle. Se on määrä saada ulos vielä loppuvuodesta.

Lisää luettavaa