Destinylla 9,5 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää – uusi täysiverinen peli työn alla

Destinyn käyttäjätilimäärä hipoo kymmenen miljoonan rajaa pelin lähestyessä kahden kuukauden ikää. Jonkinlainen jatko-osa onkin jo kehitteillä.

4.11.2014 22:48

Syyskuussa kauppoihin tupsahtanut scifi-räiskintä Destiny on kerännyt elinaikanaan 9,5 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, Activision on vahvistanut. Osana pelijätin sijoittajapuhelua yhtiö myös paljasti tiistaina, että Destinyn aktiivipelaajat viettävät pelissä aikaa edelleen keskimäärin noin kolmea tuntia päivässä.

Tarkkoja myyntilukuja Activision ei ole Destinysta julkistanut. Yhtiö on kuitenkin taajaan hehkuttanut, että pelin julkaisu oli suurin, jonka uusi pelisarja on koskaan saanut.

Yllättävää ei lienekään, että Activision on jo nyt myöntänyt, että uusi täysimittainen Destiny-peli on parhaillaan kehityksessä. Ennen kuin siitä nähdään kuitenkaan vilaustakaan, on tietysti alkuperäinen peli saamassa vielä laajennuksia. Niistä ensimmäinen, The Dark Below, nähdään joulukuun 9. päivä.

Lähde: VentureBeatPolygon

Lisää luettavaa