Destinyn syksyinen jättilaajennus houkuttelee myös uusia pelaajia

Bungien verkkoräiskintä Destiny laajenee rankalla kädellä syksystä.

7.5.2015 08:05

Bungien verkkoräiskintä Destinyn loppuvuoden laajennussuunnitelmista on kuultu hieman lisää.

Pelin julkaissut Activision kertoi tuoreessa tuloskatsauksessaan syksylle suunnitellun lisäosan olevan suurin Destiny-laajennus tähän mennessä. Laajennuksen luvattiin kattavan kaikki pelimuodot tavalla tai toisella, mutta sen tarkasta sisällöstä ei kerrottu enempää.

– Olemme varmoja, että valtava pelikokemus vetoaa uskomattoman vahvasti sekä vanhoihin pelaajiin että Destinyyn ensimmäistä kertaa tutustuviin, Activisionin julkaisupomo Eric Hirshberg lupaili.

Uuden lisäosan on huhuttu aiemmin ilmestyvän jonkinlaisessa kokoelmapaketissa peruspelin kanssa, mutta varmistusta spekuloinnille ei ole saatu.

Bungie rekisteröi myös muutamia päiviä sitten The Taken King -nimen alle tavaramerkin, jonka huhutaan olevan tutunnäköisine logoineen yhteydessä syksyiseen jättilaajennukseen. 

Laajennuksesta uskotaan kuultavan lisää kesän suurmessuilla. Sitä ennen Destiny-pelaajia hemmotellaan muun muassa 19. toukokuuta ilmestyvällä The House of Wolves-lisäosalla.

Lähde: DualShockers, Eurogamer, GameSpot

Lisää luettavaa