Quantic Dream on paljastanut studion uusimman seikkailupeli Detroit: Become Humanin myyneen maailmalla jo yli viisi miljoonaa kappaletta.

Lukuun sisältyvät kaikki alustat, joihin kuuluvat vuonna 2018 julkaistu PlayStation 4 -versio, loppuvuodesta 2019 julkaistu Epic Games Store -versio sekä viime kesäkuussa julkaistu Steam-versio.

Detroit: Become Humanin julkaiseminen Steamissa on ollut ilahduttava kokemus meille. Pelin vastaanotto on ollut äärimmäisen positiivinen, etenkin Aasian markkinoilla, studion varatoimitusjohtaja Guillaume de Foundaumiere sanoo tiedotteessa.

Steam-julkaisun kanssa samaan aikaan kesäkuussa julkaistiin Detroit: Community Play -Twitch-laajennus, jonka avulla striimaajat ja katsojat voivat tehdä yhteisiä päätöksiä pelissä olevien valintojen suhteen. Laajennusta on kerrottu käytetyn jo yli 500 striimaajan kanssa ja äänestyksiä on tehty yli 1,5 miljoonaa kappaletta.

Detroit: Become Human on saatavilla pc:lle ja PlayStation 4:lle.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa