Deus Ex -kehittäjä: ”Moninpeliä ei voi vain liimata pelin kylkeen”

Deus Ex: Mankind Dividedin kehittäjät eivät usko pakolla väännettyihin moninpelitiloihin.

21.7.2015 10:03

Ensi vuonna ilmestyvän Deus Ex: Mankind Dividedin kehittäjät ovat valottaneet asenteitaan moninpelitiloja kohtaan.

Official Xbox Magazine -lehdelle antamassaan haastattelussa Mankind Dividedin pelattavuudesta vastaava ohjaaja Patrick Fortier selvittää teoksesta puuttuvan moninpelin kohtaloa. Miehen mukaan tarinavetoisen sarjan mahdollisen moninpeliversion tulisi sopia kokonaisuudessaan sen juonikaareen ja teemoihin.

– Jos lähdemme siihen suuntaan tulevaisuudessa, moninpelin täytyy olla itse pelin keskeinen teema. Sen tulee käydä järkeen tarinallisesti, Fortier kertoo haastattelussa.

Esimerkkinä tarinallisesti toimivasta moninpelitilasta Fortier antaa BioWaren Mass Effect 3:n vastaavan, mutta huomauttaa Eidos Montrealilla olevan BioWareen verrattuna vielä opettelemista muillakin pelinkehityksen osa-alueilla.

– En sanoisi, ettemme pystyisi siihen, mutta BioWare tekee jo neljättä Mass Effectiä. Me teemme vasta toista osaa, mies pohtii.

Fortierin mukaan Eidos Montreal ei myöskään luottaisi moninpeliä ulkopuolisen studion käsiin.

– Moninpeliä ei voi vain liimata pelin kylkeen, eikä mikään kolmas osapuoli pystyisi tukemaan sitä tarpeeksi hyvin. Sen täytyy olla olennainen osa pelin kehitystä alusta asti, Fortier painottaa. 

Deus Ex: Mankind Divided julkaistaan näillä näkymin vuoden 2016 alkupuolella PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle.

Lähde: GamesRadar, VG247

Lisää luettavaa