Disney on virallisesti jyrännyt austinilaisen Junction Point Studios -pelitalon matalaksi. Mediajätti vahvisti asian aivan hetki sitten kertoen sulkemisen olevan osa yhtiön pyrkimystä keskittää voimavarojaan avainprioriteetteihinsa.

Junction Point on ollut vastuussa Disneyn aina kovin potentiaalisen Epic Mickey -sarjan pääpeleistä. Siinä missä sarjan ensimmäinen peli sai vielä varsin oivallisenkin vastaanoton erityisesti Yhdysvalloissa, on jatko-osan suoritus samalla alueella jäänyt selkeästi huonommaksi.

Pääosan elämästään Disneyn omistuksessa ollut Junction Point perustettiin alkujaan jo vuoden 2004 lopulla kehittäjätaiturien Warren Spectorin ja Art Minin toimesta. Varsinkin Spector nauttii maineesta esimerkiksi Deus Exin ja System Shockin avainkehittäjänä. Min myös on työskennellyt esimerkiksi juuri System Shockin parissa.

Disney on jo aikaisemmin vahvistanut keskittyvänsä tulevaisuudessa vahvasti digitaalisiin peleihin ja mobiilituotoksiin. Konsolipuolella sen seuraava suurempi investointi on Disney Infinity.

Päivitys kello 19.43: Eurogamerin saamien tietojen mukaan Warren Spector ei ole jäämässä Disneylle. Polygon puolestaan raportoi, että Junction Point työllisti kaikkiaan noin 160 ihmistä.

Lähde: Gamasutra

Lisää luettavaa