Diablo II saa ensimmäiset tasapainopäivityksensä vuosikymmeneen

Blizzard laittaa Diablo II:n hahmotasapainon uusiksi.

16.12.2021 06:56

Blizzard Entertainment on paljastanut laittavansa Diablo II:n pitkään säilyneen hahmotasapainon uuteen uskoon.

Studion mukaan Diablo II:n hahmoluokkien tasapainoa on säädetty viimeksi maaliskuussa 2010 julkaistussa päivityksessä. Muutoksia on kuitenkin luvassa Diablo II: Resurrectedin seuraavassa päivityksessä. Blizzard kertoo arvioivansa esimerkiksi druidien tulikykyjen tehostamista, salamurhaajien kamppailulajitaitojen hienosäätämistä sekä barbaarien taistelukykyjen monipuolistamista. Vaikka osaa hahmoluokista kuvaillaankin jo nykyisellään hyvin tasapainotetuiksi, on Blizzardin mukaan kaikkiin hahmoluokkiin luvassa vähintäänkin hienosäätöä.

Hahmoluokkien tasapainottamisen ohella Diablo II: Resurrectedin kerrotaan saavan tulevassa päivityksissä lisää Horadric Cube -varustereseptejä sekä uusia riimuja. Blizzard kertoo parantavansa myös palkkasoturihahmojen tasapainoa voimistamalla vähemmän käytettyjen palkkasotureiden kykyjä.

Diablo II: Resurrectedin 2.4-päivitys käynnistää myös pelin Ladder-verkkopelin neljässä eri pelimuodossa. Neljän kuukauden mittaiseksi suunnitelluilla kausilla pelaajat pääsevät ansaitsemaan uusia riimuja hahmojensa voimistamiseksi.

Päivityksen kerrotaan ilmestyvän ensi vuoden alkupuolella Diablo 2: Resurrectedin julkiseen testiversioon. Päivityksen varsinaisesta julkaisuaikataulusta ei ole tällä hetkellä tietoa.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa