Diablo III täytti kolme vuotta, juhli tapausta melkein salaisella lehmäkentällä / Uutiset / pelaaja.fi

Diablo III täytti kolme vuotta, juhli tapausta melkein salaisella lehmäkentällä

17.05.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
3

Diablo III on yltänyt kuluvalla viikolla täyteen kolmen vuoden ikään, eikä Blizzard ole tietenkään unohtanut juhlia tapausta kepeästi. Aina toukokuun 21. päivän päätökseen asti sekä pelin pc-, PlayStation 4- että Xbox One -versioihin pelattavaksi on ilmestynyt Not the Cow Level -nimeä kantava erikoiskenttä, jossa pelaajat pääsevät taistelemaan hurjaa lehmäsotilasarmeijaa vastaan.

Tempaus on eräänlainen viittaus alkujaan Diablo II:sta löytyneeseen salaiseen lehmäkenttään, jonka olemassaolon Blizzard on aina julkisesti "kiistänyt". Myös se pursusi tietysti hullaantuneita nautoja, joilla oli aikoinaan jopa tehokasta kerryttää hahmoilleen uusia tasoja.

Diablo III:ssa kentän voi löytää tappamalla peliin satunnaisesti ilmestyvän Herald of the Queen -nimisen vihollisen. Vihollisen kaatuessa se jättää jälkeensä portaalin lehmien maahan.

Jo entuudestaan Diablo III:een oli piilotettu yksisarvisia ja kärkkivärejä pursuava Whimsyshire-salakenttä.

Lähde: Battle.net, Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Juu onnistuin ihan vahingossa löytämään tuonne "not the cow leveliin" eilen. Olin vähän, että wuut.

Käyttäjän janneus kuva
janneus
Lainaus käyttäjältä snaketus

Juu onnistuin ihan vahingossa löytämään tuonne "not the cow leveliin" eilen. Olin vähän, että wuut.

Sama homma. En tiennyt että oli näinki uusi eventti tämä.

Käyttäjän Turzka kuva
Turzka

3 vuotta liian myöhässä, ettei vain blizzardilla ole ideat loppumassa