Jo vuonna 2019 julkistettu Diablo-pelisarjan seuraava osa, Diablo IV, on avaamassa ensimmäisen betatestausvaiheensa tänä viikonloppuna, 17. – 20. maaliskuuta. Innokkaimmat pelaajat voivat valmistautua tähän lataamalla pelitiedoston itselleen valmiiksi jo nyt.

Betaa pääsevät testaamaan tällä haavaa pelaajat, jotka ovat jo ennakkotilanneet koko pelin itselleen. Ennakkolatauksen voi käynnistää Battle.netin, PlayStation Storen tai Xbox Storen kautta. Kaikki pelialustat ovat siis mukana testissä; pelaamaan pääsee PlayStation 4 ja 5 -konsoleilla, Xbox One ja Series -konsoleilla sekä pc:llä.

Testiversio kattaa pelin prologi- sekä Act 1 -osuudet ja omaa pelihahmoa pystyy kehittämään tasolle 25 saakka. Valittavana on kolme eri hahmoluokkaa: Barbarian, Rogue ja Sorcerer.

Viikon kuluttua Blizzard Entertainment käynnistää myös avoimen betatestauksensa, jolloin mukaan pääsevät myös ne pelaajat, jotka eivät vielä ole tehneet ennakkotilausta. Tämän toisen testiajan puitteissa valittavaksi ilmestyy myös kaksi hahmoluokkaa lisää: Druid ja Necromancer. Avoin betatestaus kestää 24. – 27. maaliskuuta ja se toteutetaan jälleen kaikkilla julkaisualustoilla.

Diablo IV julkaistaan virallisesti 6. kesäkuuta 2023.

Alla betaversion sekä pelin trailerit.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa