
Diablo IV on nyt virallista. Blizzard paljasti odotetun toimintaroolipelin BlizzCon-tapahtumansa avajaisseremoniassa esittelemällä siitä niin reilun yhdeksän minuutin mittaisen animaatiovideon että lopuksi myös ensimmäisen satsin varsinaista pelikuvaa.
Blizzard lupaa uuden pelin palaavan Diablon synkille juurille, ja ensimmäisen materiaalin perusteella Lilith on yksi sen keskeisimpiä pahiksia. Pelaaminen tapahtuu edelleen isometrisestä kuvakulmasta satunnaisissa luolastoissa, ja seikkailemaan voi lähteä niin yksin kuin moninpelinä tällä kertaa saumattomaksi kuvaillussa maailmassa. Moninpelissä ollaan yhteistyöpelaamisen ohella huomioitu jälleen mahdollisuus piestä muita pelaajia, mitä päästään harrastamaan erityisillä PvP-alueilla.
Ensimmäiset kolme Diablo IV:n hahmoluokkaa ovat barbaari, noita ja druidi, jotka varustetaan omilla kustomoitavilla kykypuillaan ja saavat erilaisen lootin lisäksi jahdattavakseen taas hahmojen muokkaamisessa käytettäviä riimuja sekä erilaisia avoimen pelimaailman tutkiskelussa avittavia ratsuja.
Pelaamalla Diablo IV:ää päästään pc:n lisäksi Xbox Onella ja PlayStation 4:llä, kun se julkaistaan toistaiseksi vielä määrittelemättömänä ajankohtana.
Lähde: Blizzard
Kommentit
odotan.
Jotenkin tuntuu että on aivan unohdettu diablo 3 loppu ja kaikki mitä siinä tapahtui
No tuntuu että Diablo 4 olisi miltei "soft reboot" koko sarjalle, eli halutaan että kenen tahansa on ainakin loren/juonen puolesta helppo liittyä mukaan...toisaalta eipä se juoni/tärinä ole ikinä ollut se Diablon vahvuus ja etenkin Diablo III:n tärinä oli melkoisen tylsää seurattavaa.
Itse peli ei kyllä nähdyn Gameplay trailerin perusteella näyttänyt kummoiselta, melkein voisi sanoa että sen mobiilipelin päälle tämä on viimeisen vuoden aikana kyhätty...
Toisekseen vaikka tietysti tämä on hyvä juttu Diablo fanien kannalta niin enemmän Starcraft ja etenkin Warcraft RTS pelien fanina ketuttaa kuinka Diablo saa 2 uutta pääsarjan peliä 10 vuoden sisään, siinä missä Warcraft IV:n tulemista on turhaan odotettu 16 vuotta (kiitos WoWin) ja Starcraftille tuskin on sen paremmin jatkoa luvassa pitkään aikaan...
Okei, täytyy myöntää, että se näytti paremmalta kun odotin, mutta mutta. Blizzard ei oikein ole hyvillä pisteillä kirjoissani tällä hetkellä. Myöskin tuo logo näyttää siltä, että joku pisti sen kasaan tänä aamuna vartissa. Se pitää mennä vaihtoon.
Näyttää ihan hyvältä, mutta millähän mikromaksuilla Blizzard aikoo nyhtää pelaajilta rahat Diablo 4:n kohdalla? Diablo 3:n real-life auction house ei onnistunut ja samalla sen mikromaksuviritys kaatui kasaan eikä tilalle keksitty uutta. Olisin melko ihmeissäni jos Diablo 4:n varalle ei olisi jotain "kivaa" suunnitteilla.
Näyttää kyllä erittäin hyvältä. Nyt sitten vain odotellaan milloin peli julkaistaan.
Maalaat piruja seinille varmuuden vuoksi. Mikromaksujen tulosta peliin ei ole mitään tietoa toistaiseksi, toivottavasti niitä ei tule. Saitpa jotakin negatiivista sanottua.
Justiinsa. Mikromaksujen tulo on ihan varmaa varmistuksista huolimatta. Spekuloin lähinnä millaisia Blizzardi aikoo peliin laittaa, en sitä tuleeko vai ei. Tulee. Melko naiivi saat olla jos kuvittelet ettei mikromaksuja tule. Ja itseasiassa siitä on jo jonkin verran tietoa. Ei eivät myy tavaroita millä saavutetaan etua, joten rivien välistä voi lukea, että kosmeettisia esineitä tulee aivan taatusti.