Diablo-tyylinen Path of Exile saa konsoliversion

Path of Exilea pelaillaan vielä tämän vuoden puolella Xbox Onellakin.

19.1.2017 14:04

Hyvästä menestyksestä jo pc:llä nauttinut Path of Exile on saamassa oman konsoliversionsa. Vielä myöhemmin tämän vuoden aikana toimintaroolipeli tuodaan Xbox Onelle varustettuna kaikella pc:ltä jo tutulla sisällöllä sekä siihen vasta työn alla olevalla 3.0.0-laajennuksella.

Pc-version tapaan myös Path of Exilen Xbox One -versio on ladattavissa ilmaiseksi, mitä nyt oletettavasti Xbox Liven kultajäsenyys täytyy pelaajilta kuitenkin löytyä. Xbox-pelaajat eivät pääse myöskään pelaamaan pc-pelaajien kanssa, mitä kehittäjä Grinding Gear Games perustelee muutamilla hienoisilla versioiden välisillä eroilla. Esimerkiksi osa iskujen kohdistamisesta tapahtuu hieman eri tavoin Xboxilla kuin pc:llä.

Suunnitelmissa Grinding Gear Gamesilla olisi kehittää Xbox One -versiota jatkossa samaan tahtiin pc-version kanssa. Odotettavissa eri versioihin on tulevaisuudessakin siis samaa sisältöä. Trailerin Xbox-versiosta löytää alta.

Lähde: Grinding Gear Games

Lisää luettavaa