Virallinen virtuaalitodellisuustuki on rantautunut tovin odottelun jälkeen Dirt Rally 2.0:n pc-versioon. Peli löytyy parhaillaan saatavilla Oculuksen omalta kauppapaikalta, minkä lisäksi Steam-version kanssa voi heittää visiirin naamaan uusimman päivityksen myötä.

Kevyttä lisäsisältöäkin on tarjoiltu päivityksellä. Sen voimin Dirt Rally 2.0:ssa autonsa voi laittaa testiajoon uusvanhalla DirtFish-radalla, jonka pitäisi lähitulevaisuudessa liittyä myös vielä osaksi Freeplay-tilaa. DirtFish-teemaisia autoulkoasuja on myös tarjoiltu, minkä lisäksi pelin Oculus-versio on varustettu muutamilla omilla maalipinnoillaan ja yhteisöhaasteillaan.

PlayStation VR:ää suhteen Codemastersilla ei ole parhaillaan suunnitelmia.

Kokonaisuudessaan 1.7-päivityksen antia voi tarkkailla lähdelinkistä. Edellä mainittujen lisäyksien ohella tarjolla on hajanaisia toiminnallisia viilauksia.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa