Disney on ilmoittanut sulkevansa ilmaiseksi pelattavan Marvel Heroesin.

Julkaisijan antaman lausunnon mukaan se on päättänyt yhteistyön Marvel Heroesin kehittäneen Gazillion Entertainmentin kanssa. Samalla myös Marvel Heroesin taru päättyy. Pelin sulkemista osattiin jo uumoilla fanien keskuudessa, sillä Marvel Heroesin sosiaalisen median kanavat hiljenivät jo lokakuun puolella. Lisäksi peliin kaavaillut päivitykset jätettiin julkaisematta.

Alun perin vuonna 2013 pc:lle julkaistu Marvel Heroes julkaistiin kesäkuussa Marvel Heroes Omega -nimikkeellä myös PS4:lle ja Xbox Onelle. Pelin palvelimet suljetaan lopullisesti 31. joulukuuta. Marvel Heroesin verkkosivuilla julkaistun päivityksen mukaan mikromaksumahdollisuudet poistetaan lähiaikoina, jonka jälkeen peliä voi pelata kokonaan ilmaiseksi.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa