Ditto tupsahti muodonmuutoskykyineen vihdoin osaksi Pokémon GOta / Uutiset / pelaaja.fi

Ditto tupsahti muodonmuutoskykyineen vihdoin osaksi Pokémon GOta

23.11.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Pokémon GOn taskuhirviötarjonta on kasvanut kattamaan viimein kaikki alkuperäiset pokémonit, joita ei ole luokiteltu legendaarisiksi. Viimeisin joukkoon ilmaantunut otus on muodonmuutoskyvyllä varustettu ditto, joka lisättiin peliin virallisesti vähin äänin ilmeisesti tällä viikolla.

Dittot ovat muihin pokémoneihin nähden hieman erikoisempia tapauksia pyydystää, sillä ne eivät ilmesty tavanomaiseen tapaan näkyville pelin karttaan. Sen sijaan ne ovat naamoituneet muiksi hirviöiksi, jotka paljastuvat dittoiksi vasta kiinnijäädessään.

Salitaisteluissa ditto ottaa haltuunsa ulkomuodon ja kyvyt siltä pokémonilta, jonka tämä kohtaa ensimmäisenä. 

Vahvoja merkkejä ditton saapumisesta peliin saatiin marraskuun alussa, kun hahmosta löydettiin viiteitä Pokémon GOn tuoreesta päivityksestä. Samaisen päivityksen myötä kehittäjä Niantic vaikuttaisi valmistelevan vähitellen myös kokonaan uuden taskuhirviösukupolven lisäämistä peliin.

Tällä viikolla Pokémon GOn ominaisuustarjonta on laajentunut myös hieman niin Yhdysvalloissa, Kanadassa kuin Australiassa. Kyseisillä alueilla pelaajat voivat ottaa kokeiluunsa nyt sen uusitun pelaajan lähellä olevista pokémoneista tiedottavan toiminnon ja kertoa siitä sitten mielipiteitään Nianticille ennen ominaisuuden virallista julkaisua.

Lähde:, Pokémon GOPolygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja