The Division 2 jättää Steamin väliin – Ubisoft löysi uuden petikumppanin Epic Gamesista / Uutiset / pelaaja.fi

The Division 2 jättää Steamin väliin – Ubisoft löysi uuden petikumppanin Epic Gamesista

9.01.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
45

Maaliskuussa julkaistava The Division 2 ei ole ilmestymässä välttämättä ollenkaan Steamiin. Ranskalaisjulkaisija Ubisoft on ilmoittanut, että pc:lle peliä tullaan jakamaan julkaisussa vain sekä sen omalla Ubisoft-kauppapaikalla että myös Epic Games Storen kautta.

Ubisoftin ja Epicin välinen diili vaikuttaisi olevan kohtalaisen tuore, sillä vielä tämän vuoden puolella The Division 2:lle oli omistettu oma Steam-kauppasivunsa. Ilmeisesti yhtiöiden sopimus ei jää myöskään The Divisioniin, vaan lisää Ubisoftin pelejä on määrä ilmestyä Epic Games Storeen myöhemmin tämän vuoden aikana..

Epic Games Store avautui virallisesti jo joulukuussa, mistä lähtien Epic on tehnyt kiivaasti erilaisia yhteistyösopimuksia houkutellakseen niin peliyhtiöitä kuin kuluttajia puoleensa. Esimerkiksi Supergiant Gamesin uutukaispeli Hades varhaisjulkaistiin alustavasti vain Epic Games Storen kautta, minkä lisäksi Telltalen The Walking Dead -seikkailujen pc-jakelu on tapahtumassa tulevaisuudessa nimenomaan ensisijaisesti Epicin kauppapaikan kautta. Pitkin tätä vuotta kauppapaikka tarjoaa myös uutta ilmaista pelattavaa kahden viikon välein.

Ubisoft-tapaus on Epicin tähänastisista diileistä selvästi isoin. Sen maalaakin kuvaa siitä, että Epicilla on tarpeen vaatiessa kykyä ja halua kääntyä pienempien kehittäjien lisäksi myös suuryhtiöiden puoleen vastustaakseen varsinkin Steamin valta-asemaa. Sopivasti aiemmin viime vuonna myös Steam pyrki tekemään itsestään houkuttelevamman isommille julkaisijoille tarjoamalla isomman lohkon pelien myyntituloista, kun ne alkavat vain takoa tarpeeksi rahaa.

Julkaisun The Division 2 saa 15. maaliskuuta. Pc:n ohella se saapuu PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Päivitys: Epic Games Store -tiedon ohella The Division 2:n pc-versiosta on vahvistettu laitevaatimukset ja tarjottu myös uusi traileri.

Lähde: Polygon, GamesIndustry, Epic Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Ruby kuva
Ruby

CDKeys ja G2A on tietysti näitä huijarikauppoja, mutta kyllä täysin laillisiakin Steam-avainten myyjiä löytyy, joiden hinnat ovat usein vieläpä halvempia kuin Steamissa. Esimerkkejä voi käydä katselemassa vaikkapa isthereanydeal-sivustolta.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Cdkeys ja CJS Cdkeys on muuten sitten kaksi täysin eri asiaa. Jälkimmäisen sivustokin jo saa hälytyskellot kilkuttelemaan. Ensimmäisenkään "legittiydestä" en sanoisi varmuudella mitään, mutta kaksi peliä sieltä ostaneena toimintaprosentti on ollut 100. Yleensä ostan pc-pelini suoraan Steamistä, Originista (kun vielä ostin EA:n pelejä siis) ja fyysisenä ihan niistä kaupoista mistä konsolipelitkin. Joskus vaan tekee mieli säästää parikymppiä senkin uhalla, että tulee nenille. Minä kun en digitaalisesta tuotteesta maksa 70 euroa, varsinkaan nykypäivän juosten kustuista videopeleistä.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus Haerski

[quote="gurgi"]Onko Haerski itse tosiaan niin kujalla, että luulee g2an tapaan jokaisen avainkaupan olevan huijarilafka?[/quote]
Onko Gurgi ja Markusbob tosiaan niin kujalla, että luulevat tällaisten perustelemattomien heittojen menevän läpi minkäänlaisena argumenttina? Teidän sanaanneko pitäisi näissä jutuissa luottaa? Katsotaanpa:

Otetaan esimerkiksi vaikka Gurgin hehkuttama CJS-cdkeys, kun sen nyt pitäisi [i]ainakin[/i] olla legitti: yksi googletus ja vastaan tuli mielenkiintoinen video varoitusten kera. Tyyppi ostanut kaupasta pelin lahjaksi. Ylläri pylläri, avain oli jo lunastettu aikaisemmin. Tukipalvelun vastauksia sai odottaa n. pari viikkoa ja sieltä alettiin vaatia kuvia esim. Steam-kirjastosta, tavaraluettelosta ja lahjoista sen varmistamiseksi, ettei peliä ole todella redeemattu. Toisin sanoen asioita, jotka ei kuulu millään tavalla avainkaupan tietoon. Heidän tehtävänsä on selvittää avaimen alkuperä ja pystyä todentamaan onko se lunastettu, missä ja milloin.

Luonnollisesti tyypillä ei edes ollut mahdollista toimittaa tätä infoa, koska avain oli [i]lahja[/i], joka oli jo mennyt toiselle henkilölle, joka ei ole asiakassuhteessa cjs:n kanssa. Kun tyyppi yritti asiaa selittää ja lopulta uhkasi tehdä chargebackin, kuten USA:n laki tällaisessa tilanteessa sallii, niin cjs uhkasi vielä lopuksi poliisitoimilla. Että näin toimii Gurgin mielestä [i]"legitti" avainkauppa[/i].

Tähän kun lisätään se, että tällaisen normaalijärjellä varustetun ihmisen mielestä kauppa ei ole legitti jos siellä myydään jo kertaalleen lunastettuja avaimia, niin aika hassulta alkaa tämä teidän venkoilu kuulostaa. Todettakoon vielä se ilmiselvä, mutta toisille hämmästyttävän vaikeasti ymmärrettävä asia, että jos avaimen saa hämäräkaupasta säännönmukaisesti kymmenien prosenttien alella [i]oikeaan[/i] kauppaan verrattuna, niin kaikki ei selkeästi ole silloin kohdallaan.

Vau vai että löysit oikein tyytymättömän asiakkaan internetistä onhan kyseessä sitten pakko olla huijaus kyllä nyt on kaverilla vedenpitävät argumentit.

Kerrohan ihmeessä miten CJS CD Keysin on mahdollista saada vielä julkaisemattomien pelien koodeja 48h tuntia ennen niiden virallista julkaisua jos kyseessä on kerran jokin pelkkä käytettyjen pelien huijarikauppa? Odotan mielenkiinnolla mitä löytyy guuglesta tällä kertaa.

Viitisen vuotta itse käyttäneenä, eikä kertaakaan ole mitään viilunkia tapahtunut ja jos vähän mestari guuglaaja guuglailee vaikka trustpilot.comia, niin näet että suurimmalla osalla on myös hyviä kokemuksia paikasta.
On kyllä ihme että tälläiset huijarifirmat saavat olla pystyssä ja ainoat tahot jotka niistä aina vinkuu on jotkin yksityishenkilöt. Luulisi että "viralliset" kauppapaikat ja virkavallat jotenkin puuttuisivat tälläisiin huijauksiin aivan kuten oikeisiin huijauksiinkin.

Kyseisen avainkaupan halvemmat hinnat selittyvät sillä että he ostavat pelit fyysisinä ilman välikäsiä ja näiden mukana tulleet koodit pistävät diginä eteenpäin, joka on luonnollisesti halvempaa kuin suoraan virallisesta kauppapaikasta osto taikka fyysinen jälleenmyynti. Onko liian monimutkaista toimintaa ns. "normijärkiselle" haerskille?

Lainaus zappah

Keskustelu on sitä tasoa, että jos logiikkaa jatketaan niin Piratebay ja vastaavat on se pc:n halvin "kauppa". Ylivoimaisesti.

Konsoleilla halvin olisi sitten kai pysäyttää joku rekka aseiden kera ja näin hankkia lastista pelejä täysin ilmaiseksi. Halpaa kuin saippua. Paitsi että saippua maksaa, ellei sitäkin sujauta taskuunsa ja kävele kassan ohi. Tai jotain.

Joo kyllä konsolipelleilijä on tavallaan oikeassa, sillä onhan se ilmainen piraattipeli(joita löytyy tiedoksi vaan konsoleillekkin) tosiaan se halvin vaihtoehto kaikista. Piraatti peleissä on vain semmoinen pienen pieni mutta ettei ne toimi omassa pelikirjastossasi, päivity automaattisesti, eikä netissä pelailu onnistu ja DLC:nä voi saada vaikka jonkun kivan troijalaisen hevosen. Toisin kuin "hämärän avainkaupan peli" joka ei eroa mitenkään "virallisesta avaimesta" muuta kuin halvemmalla hinnalla. Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa.

Käyttäjän Stan kuva
Stan

Itse uutiseen liittyen niin minua ei haittaa vaikka ubisoftin pelit menevät epic gamessiin koska ostaisin ne kuitenkin uplaystä tai jälleenmyyjältä. Sitten jos ubisofti päätttäisi sulkea kokonaan uplay:n ja toimia vastaisuudessa ainoastaan epic gamesin kautta niin sitten kyllä ärsyttäisi.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus gurgi

Toisin kuin "hämärän avainkaupan peli" joka ei eroa mitenkään "virallisesta avaimesta" muuta kuin halvemmalla hinnalla. Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa.

Muuta kuin halvemmalla hinnalla? Oikeassa kaupassa myytäviä tuotteita ei ole hankittu varastetuilla luottokorteilla tai muita eperehellisiä ja rikollisia keinoja käyttämällä. Toki selkärangattomalle ihmiselle tämä ei ole ongelma.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Pelaajahan vois tästä kirjottaa syvältä luotaavan parin sivun mittasen artikkelin ja laittaa tän väännön eläkkeelle. Itte en tiiä mittään jostaki 3rd avainkaupoista, äkkiseltään kuulostaa joltaki köyhien hommalta joka on liian hyvä ollakseen totta.

Käyttäjän Antn kuva
Antn

Tulin vain lukemaan miten paskan ykkösosan jälkeen kakkosen uutinen on voinut saada näin paljon kommentteja,mutta selvisikin ettei puhuta edes varsinaisesta uutisesta.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus gurgi

Vau vai että löysit oikein tyytymättömän asiakkaan internetistä onhan kyseessä sitten pakko olla huijaus kyllä nyt on kaverilla vedenpitävät argumentit.

Jos vaihtoehto on uskoa sinun perustelemattomia väitteitäsi tai netistä löytämääni hyvin yksityiskohtaista selostusta firman kanssa toimimisesta, niin eipä tarvitse kahta kertaa kysyä kumpaa pidän luotettavampana. Ei ole myöskään ainut löytämäni esimerkki, joka nostattaa kulmakarvoja.

Lainaus gurgi

Kerrohan ihmeessä miten CJS CD Keysin on mahdollista saada vielä julkaisemattomien pelien koodeja 48h tuntia ennen niiden virallista julkaisua jos kyseessä on kerran jokin pelkkä käytettyjen pelien huijarikauppa? Odotan mielenkiinnolla mitä löytyy guuglesta tällä kertaa.

"Pelkkä käytettyjen pelien huijarikauppa". Mitä ihmettä? Eihän digitaalinen peli voi olla käytetty ja toiseksi missä sanoin, että olisi pelkästään käytettyjen pelien huijarikauppa? Kyllä mafiallakin on tyypillisesti monia laillisia bisneksiä, mutta samalla kun oikea käsi pitää yllä kunniallista julkisivua, vasemmalla upotetaan porukkaa betonipainot jaloissa jorpakkoon.

Eihän se ole mitenkään mahdotonta, että kauppa hankkii ihan laillisiakin koodeja. Tosin jos ne tulevat retail-bokseista kuten selitit ja myydään 48h ennen julkaisua, niin silloin he rikkovat todennäköisesti julkaisijan asettamia ennakkomyynnin rajoituksia.

Sitä vaan ihmettelen, että jos koodit tosiaan on peräisin retail-bokseista, niin kuinka sitten jo lunastettuja koodeja saatetaan myydä uudestaan? Silloinhan kyseessä on heidän mokansa ja heidän pitäisi pystyä itse inventaariostaan tarkastamaan onko sama koodi myyty epähuomiossa kahteen kertaan. Miksi näin ei kuitenkaan voida tehdä? Onko Gurgilla tähän selitystä?

Lainaus gurgi

Viitisen vuotta itse käyttäneenä, eikä kertaakaan ole mitään viilunkia tapahtunut ja jos vähän mestari guuglaaja guuglailee vaikka trustpilot.comia, niin näet että suurimmalla osalla on myös hyviä kokemuksia paikasta.

Kukaan ei väitäkään, etteikö koodit toimisi suurimman osan ajasta. Muuten olisi aika paska huijaukseksikin. Kyse on siitä, etteivät he tiedä mistä koodit tulevat, eivätkä siis pysty varmistamaan ovatko ne "legittejä".

Trustpilotille en lotkauta korvaani. Suurimmalle osalle kehujista avaimen alkuperä tuskin on minkäänlainen faktori. Kunhan pelin saa halvalla ja se toimii, niin näille on ihan sama, vaikka joku olisi murhattu sen hankkimiseksi. Sen verran kuitenkin selasin, että myös Truspilot on täynnä raportteja toimimattomista avaimista ja rahanpalautuksen hankaluuksista. Kyllä retail-bokseista nämä kaikki selvästi tulee!

Lainaus gurgi

On kyllä ihme että tälläiset huijarifirmat saavat olla pystyssä ja ainoat tahot jotka niistä aina vinkuu on jotkin yksityishenkilöt. Luulisi että "viralliset" kauppapaikat ja virkavallat jotenkin puuttuisivat tälläisiin huijauksiin aivan kuten oikeisiin huijauksiinkin.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin nämä kaupat operoivat lain harmaalla alueella ja useimmiten ties mistä intokiinasta käsin, jolloin mahdollinen oikeusjuttu voi kääntyä vielä ihan mihin suuntaan vain. Kuitenkin esimerkiksi koodien käytön jatkuvasti tiukentuvat ehdot ovat selvä merkki, että Steam ja kumppanit eivät katso toimintaa hyvällä. Se, että laki katsoo toimintaa vielä läpi sormien ei tarkoita, etteikö siinä olisi mitään väärää.

Lainaus gurgi

Kyseisen avainkaupan halvemmat hinnat selittyvät sillä että he ostavat pelit fyysisinä ilman välikäsiä ja näiden mukana tulleet koodit pistävät diginä eteenpäin, joka on luonnollisesti halvempaa kuin suoraan virallisesta kauppapaikasta osto taikka fyysinen jälleenmyynti. Onko liian monimutkaista toimintaa ns. "normijärkiselle" haerskille?

Ja mistähän firman omasta mainosvideosta tämäkin faktoidi on poimittu? Googlettajamestari löysi muun muassa toisen tapauksen, jossa
avain oli outsourcattu suoraan G2A:sta ja tieto tästä tuli suoraan CJS:n omalta tukipalvelulta.

Toisin sanoen CJS:n automatiikka myös hankkii avaimia ainakin G2A:sta, jonka määrittelyn "huijarifirmaksi" taisit itsekin hyväksyä. Sitten oletettavasti pistää hintaan extraa, koska mainostaa itseään muka legitimpänä vaihtoehtona. Todellisuudessa tavara voi olla ihan sitä samaa epämääräisesti hankittua paskaa, mitä saisit G2A:sta.

Lainaus gurgi

[--] Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa.

Se nyt vaan on tyhmää maksaa yhtikäs mitään, jos se raha päätyy väärille tahoille. Ihan rehellisesti voin sanoa omalta kohdalta, että maksan ennemmin sen 69,99€ Steamille, kuin laitan enää euroakaan näihin koodikauppoihin, jos eivät ole julkaisijoiden virallisten digijälleenmyyjien listoilla. Hinta ei ole enää mikään tekijä siinä vaiheessa, jos selkäranka ei anna asiassa myöten.

Jospa itsekin nyt jo tekisit vähän taustatyötä ennen seuraavaa päänavausta. Kirjaimellisesti googletin vain "cjs cdkeys" ja eikä tarvinnut selata edes ensimmäistä sivua läpi, kun löytyi näitä aika perusteellisesti kirjoitettuja käyttäjäkokemuksia jotka ovat räikeässä ristiriidassa juuri sanomasi kanssa.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Höpö höpö tarvi mitään tutkia jos jo sen viitisen vuotta ollut omat henkilökohtaiset kokemukset positiiviset. cjs keystä lähtee seuraavaksi metro 3 ja resident evil 2 molemmat käypään alle 40e hintaan, eikä tule painamaan yhtään omaatuntoa vaikka olisi mafian verirahoja heheh. Voin tulla tänne sitten kertomaan oliko koodit käytettyjä, vaiko taas jälleen kerran ihan legittejä.

Ostin muuten julkaisussa kerran puolenkuunpeleistä fyysisen Dead Islandin ja koodi olikin Dark Soulin, eivät suostuneet hekään selvittämään vaan joutui Steamin kanssa itse taistelemaan ja humble bundlestakin joskus tullut jo käytettyä koodia, mutten usko että nämäkään mitään hämäräkauppoja ollut vaan inhimillisiä virheitä sattuu silloin tällöin.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus gurgi

Höpö höpö cjs keystä lähtee seuraavaksi metro 3 ja resident evil 2 molemmat käypään alle 40e hintaan, eikä tule painamaan yhtään omaatuntoa vaikka olisi mafian verirahoja heheh. Voin tulla tänne sitten kertomaan oliko koodit käytettyjä, vaiko taas jälleen kerran ihan legittejä.

Ai nyt luulet jo, että minua jotenkin kiinnostaa sinun surkeat elämänvalinnat? Halusin käydä asiasta keskustelun, josta ehkä päästäisiin johonkin johtopäätökseen, mutta näköjään odotin taas liikoja. Gurgin tyyli on huudella hetki puskista ja juosta sitten häntä koipien välissä karkuun huudellen vielä epätoivoisesti jotain provokaation yrityksiä. Kiitos kuulemiin.

Nostoja