The Division 2 jättää Steamin väliin – Ubisoft löysi uuden petikumppanin Epic Gamesista / Uutiset / pelaaja.fi

The Division 2 jättää Steamin väliin – Ubisoft löysi uuden petikumppanin Epic Gamesista

9.01.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
45

Maaliskuussa julkaistava The Division 2 ei ole ilmestymässä välttämättä ollenkaan Steamiin. Ranskalaisjulkaisija Ubisoft on ilmoittanut, että pc:lle peliä tullaan jakamaan julkaisussa vain sekä sen omalla Ubisoft-kauppapaikalla että myös Epic Games Storen kautta.

Ubisoftin ja Epicin välinen diili vaikuttaisi olevan kohtalaisen tuore, sillä vielä tämän vuoden puolella The Division 2:lle oli omistettu oma Steam-kauppasivunsa. Ilmeisesti yhtiöiden sopimus ei jää myöskään The Divisioniin, vaan lisää Ubisoftin pelejä on määrä ilmestyä Epic Games Storeen myöhemmin tämän vuoden aikana..

Epic Games Store avautui virallisesti jo joulukuussa, mistä lähtien Epic on tehnyt kiivaasti erilaisia yhteistyösopimuksia houkutellakseen niin peliyhtiöitä kuin kuluttajia puoleensa. Esimerkiksi Supergiant Gamesin uutukaispeli Hades varhaisjulkaistiin alustavasti vain Epic Games Storen kautta, minkä lisäksi Telltalen The Walking Dead -seikkailujen pc-jakelu on tapahtumassa tulevaisuudessa nimenomaan ensisijaisesti Epicin kauppapaikan kautta. Pitkin tätä vuotta kauppapaikka tarjoaa myös uutta ilmaista pelattavaa kahden viikon välein.

Ubisoft-tapaus on Epicin tähänastisista diileistä selvästi isoin. Sen maalaakin kuvaa siitä, että Epicilla on tarpeen vaatiessa kykyä ja halua kääntyä pienempien kehittäjien lisäksi myös suuryhtiöiden puoleen vastustaakseen varsinkin Steamin valta-asemaa. Sopivasti aiemmin viime vuonna myös Steam pyrki tekemään itsestään houkuttelevamman isommille julkaisijoille tarjoamalla isomman lohkon pelien myyntituloista, kun ne alkavat vain takoa tarpeeksi rahaa.

Julkaisun The Division 2 saa 15. maaliskuuta. Pc:n ohella se saapuu PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Päivitys: Epic Games Store -tiedon ohella The Division 2:n pc-versiosta on vahvistettu laitevaatimukset ja tarjottu myös uusi traileri.

Lähde: Polygon, GamesIndustry, Epic Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus Haerski

[quote="gurgi"]Höpö höpö cjs keystä lähtee seuraavaksi metro 3 ja resident evil 2 molemmat käypään alle 40e hintaan, eikä tule painamaan yhtään omaatuntoa vaikka olisi mafian verirahoja heheh. Voin tulla tänne sitten kertomaan oliko koodit käytettyjä, vaiko taas jälleen kerran ihan legittejä.[/quote]
Ai nyt luulet jo, että minua jotenkin kiinnostaa sinun surkeat elämänvalinnat? Halusin käydä asiasta keskustelun, josta ehkä päästäisiin johonkin johtopäätökseen, mutta näköjään odotin taas liikoja. Gurgin tyyli on huudella hetki puskista ja juosta sitten häntä koipien välissä karkuun huudellen vielä epätoivoisesti jotain provokaation yrityksiä. Kiitos kuulemiin.

Ole hyvä;) Palaillaan asiaan kun RE2 julkaistaan.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic

Gurgi ei käsitä, että pelkkä avaimien toimivuus ei riitä kaupan "legittiyteen". Turha sen kanssa on väitellä, koska ajatus on 404.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus Kornholic

Gurgi ei käsitä, että pelkkä avaimien toimivuus ei riitä kaupan "legittiyteen". Turha sen kanssa on väitellä, koska ajatus on 404.

Itseasiassa se on täysin laillista kunnes toisin todistetaan.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus gurgi

Itseasiassa se on täysin laillista kunnes toisin todistetaan.

Eli sinulla ei ole edelleenkään mitään hajua mitä sinulle on tässä viimeisen parin sivun verran yritetty sanoa?

Käyttäjän Lykos kuva
Lykos

Kokolailla turha juttu. Kaikkien pitäisi jo tässä vaiheessa tietää, että Ubisoftin pelit nimenomaan kannattaa ostaa Uplayn kautta. Esim Division 2 saa sieltä 48 €. Mikä on ihan kilpailukykyinen hinta jopa noiden huijarisivustojen kanssa.

Nostoja