The Division 2:n on aika suunnata Pentagoniin – ilmaisviikonloppu myös tiedossa

The Division 2:n seuraava isompi päivitys on päivälleen päivätty.

12.10.2019 16:42

Episodeiksi kutsutut The Division 2:n suurpäivitykset saavat jatkoa taas ensi viikolla 15. lokakuuta. Episode 2 – Pentagon: The Last Castle ilmestyy kyseisenä päivänä pelin ensimmäisen kausikortin omistajille ja tuodaan viikkoa myöhemmin lopulta kaikkien ulottuville.

Pentagon-aiheisen päivityksen selkärangan muodostavat kaksi tuoretta päätehtävää, joiden ohella kausikortin omistajat saavat kaksi uutta Classified Assignment -keikkaa selätettäväksi. Avattavaksi kakkosepisodia tarjoaa lisäksi vielä uuden Techinician-erikoistumisluokan ja lisää PvP-tilaan hylättyyn kalastajasatamaan sijoittuvan kartan sekä Team Elimination -tilan, jossa kaksi joukkuetta tappavat toisiaan seitsemän kierroksen edestä.

Ilmaisviikonloppu siintää samalla sopivasti kiikarissa. Se käynnistyy tarkalleen ottaen 17. lokakuuta ja tarjoaa veloituksetta pääsyn siis The Division 2:n perusversioon aina 20. päivään asti.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa