The Division Heartland paljastui Ghost Recon -konkareilta – romaani, mobiilipeli ja muuta myös tulossa

Elokuvahanke on sekin edelleen hengissä.

6.5.2021 17:08

Ubisoft on tehnyt kokonaisen joukon julkistuksia The Division -sarjan tulevaisuutta koskien.

Isompana paljastuksena ranskalaisjulkaisija on tiedottanut, että kokonaan uusi sarjan osa The Division Heartland on suuntaamassa konsoleille, pc:lle ja pilvipalveluihin jossain vaiheessa ennen vuoden 2022 päätöstä. Hirveästi yksityiskohtia sen suunnasta ei ole vielä saatu, mutta pelin on määrä olla ilmainen ja sitä kehittää alkuperäisistä Rainbow Six- ja Ghost Recon –peleistä parhaiten vuosien varrella tunnetuksi tullut Red Storm Entertainment.

Heartlandia on seuraamassa vielä myös mobiililaitteita varten suunniteltu uusi The Division -osa, jonka tavoitteena on tuoda sarja aina vain laajemman yleisön saataville. Levittäytyminen jatkuu vielä myös The Division 2:n tapahtumia seuraavalla uudella romaanihankkeella, jonka Ubisoft julkaisee yhteistyössä myös Assassin’s Creed– ja Watch Dogs -kirjaillisuutta aiemmin tarjoilleen Aconyte-kustantajan kanssa. Tarinaltaan kirjan on määrä valottaa, miten muut Yhdysvaltain osat ovat pärjäilleet vaikeuksien edessä.

Pitkään puhuttu Jessica Chastainin ja Jake Gyllenhaalin tähdittämä The Division -elokuvahanke elää sekin. Yhdessä Netflixin kanssa tuotetun leffan ohjaajaksi vahvistui hiljattain Rawson Marshall Thurber, jonka aiempia töitä edustavat esimerkiksi polttopallokomedia Dodgeball ja Dwayne Johnsonin tähdittämä Skyscraper.

Lupaukset uudesta The Division 2 -sisällöstä ovat nekin yhä olemassa. Pelin olisi määrä päivittyä vielä Ubisoft Bucharestin tuella muun muassa uudella pelitilalla ja uudella keinolla kerätä tasoja omille agenteilleen. Lisätietoja on määrä kuulla, kun uuden sisällön julkaisu vain lähestyy loppuvuoden aikana.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa