Virallisen julkaisunsa viime huhtikuussa nähnyt selviytymispeli Don’t Starve ehti vuoden 2013 aikana kerätä puoleensa yli miljoona pelaaja, Klei Entertainment on varmistanut. Tuotos saavuttikin näin rajapyykin siis yksinomaan tietokoneversiollaan, sillä pelin PlayStation 4 -versio sai julkaisunsa vasta juuri tammikuussa.

Menestyksen siivittämänä kanadalainen pelistudio kyhää Don’t Starvea varten seuraavaksi uutta lisäsisältöä. Pelilehti Edgelle studion Corey Rollins on kuitenkin lisäksi myös kertonut, että peli voi löytää tiensä myös vielä pelaajien taskuihinkin.

– Pohdiskelemme parhaillaan Vita-versiota, mutta emme ole vielä täysin varmoja siitä. Tällä hetkellä monet pelaavat Don’t Starve: Console Editionia PlayStation 4:n Remote Play -ominaisuutta käyttäen ja nauttivat siitä kovasti, Rollins vahvisti.

Myös esimerkiksi iOS-versiota kohtaan Rollins myöntää osoittavansa kiinnostusta, mutta toteaa samalla, ettei moisen saaminen ulos missään nimessä kuulu studion pääprioriteetteihin tällä hetkellä. Mitä vuorostaan jatko-osaan tulee, ei sellaista välttämättä nähdä myöskään ollenkaan, elleivät kehittäjät keksi jotain todella uutta seuraavaa peliä varten.

– Haluamme tutkia uusia asioita ja haastaa itsemme. Olemme tehneet kaikkea pulmapeleistä 2D-mätkintöihin ja hiippailuun ja nyt myös selviytymiseen Don’t Starven myötä. — Mahdollisuus on todellakin olemassa, mutta meidän täytyy keksiä paras tapa palata nimikkeen pariin, jos moisen aiomme tehdä, Rollins perusteli.

Vielä kirjoitushetkellä Don’t Starven PlayStation 4 -version voi saada itselleen veloituksetta, mikäli PlayStation Plus -jäsenyys vain löytyy. Tietokonepuolella pelin voi napata itselleen niin Windowsille, Macille kuin Linuxillekin.

Lähde: Edge

Lisää luettavaa