Id Softwaren perustajajäsen John Carmack on seuraava BAFTA Fellowship -kunniapalkinnon saava pelialan vaikuttaja. Britannian elokuva- ja televisiotaiteiden akatemian epäsäännöllisesti myöntämä palkinto jaetaan ensi kuussa kahdeksatta kertaa osana sen omaa British Academy Game Awards -peligaalaa.

Brittiakatemia myöntää Fellowship-kunniapalkintoja tahoille, jotka ovat jollain merkittävällä tavalla vaikuttaneet pelialan kulkuun. Carmackin kohdalla akatemia kiittää erityisesti miehen pioneerityötä 3D-peligrafiikan kanssa, mutta muistuttaapa se miehen tukeneen myös esimerkiksi hyväntekeväisyystyötä pelialalla.

Työskenneltyään id Softwarella Carmack tuli tunnetuksi erityisesti niin Commander Keenin, Wolfenstein 3D:n, Doomin kuin Quakenkin tekniikkavastaavana. Viimeiset hieman reilut kaksi vuotta Carmack on toiminut myös teknologiapäällikkönä virtuaalitodellisuuslaseja työstävällä Oculuksella.

Carmackia aiemmin pelialan Fellowship-palkinnon ovat saaneet niin Elite-sarjan isä David Braben, Grand Theft Auto -sarjasta vastaava Rockstar Games, Valven perustaja Gabe Newell, jumalpeligenren pioneeri Peter Molyneux, Nintendon legendaarinen pelisuunnittelija Shigeru Miyamoto, Atarin perustaja Nolan Bushnell sekä The Sims– ja SimCity-luoja Will Wright. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin pelialan edustajille vuonna 2007. Ensimmäinen British Academy Game Awards -tapahtuma järjestettiin vuorostaan jo vuonna 2004.

Lähde: BAFTA

Lisää luettavaa