Julkaisija Bethesda on aikeissa järjestää myös tänä kesänä oman E3-lehdistötilaisuuden. Tällä kertaa pelitalolta kelpaa odottaa julkistuksia Suomen aikaan maanantai 10. kesäkuuta noin kello puoli neljältä aamuyöllä.

Varmaa on jo tässä vaiheessa, että tilaisuudessa saadaan laaja katsaus Doom Eternaliin. Tietysti pelkästään siihen paljastusten ei pitäisi myöskään jäädä. Oma kysymysmerkkinsä on toki, millaisella tyylillä Bethesda paljastuksensa tekee, sillä monilla on yhä paljon hampaankolossa sen jälkeen, mitä Fallout 76:n kanssa tapahtui viime vuonna.

Varsinaiset E3-messut järjestetään tänä vuonna Los Angelesissa 11-13. kesäkuuta. Ensimmäistä kertaa Sony ei ole mukana menossa, ja Electronic Arts on sekin muuttanut hieman kaavaansa. Ilman varsinkaan Nintendoa ja Microsoftia messuilla ei tälläkään kertaa kuitenkaan jäädä.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa