Ilmaispeli Dota 2:n julkaisu tapahtumassa kesällä

Valve on puhellut jälleen Dota 2 -ilmaispelinsä julkaisusta ja kertookin nyt suunnittelevansa moisen tapahtuvan näillä näkymin kesän aikana.

18.6.2013 03:05

Massiivisen suosion jo beetavaiheessaan saavuttanut areenamätkintä Dota 2 alkaa olla valmis seuraavaa suurta askeltaan varten. Brittilehti PC Gamer kertoo saaneensa Valven Erik Johnsonilta tiedon, että pelin varsinaisen julkaisun on määrä tapahtua ennen elokuun alussa starttaavaa The International -peliturnaustapahtumaa.

Sekä Gamespot- että yhteisövoimin ylläpidettävä ValveTime-sivusto ovat myöhemmin kertoneet saaneensa itsekin vahvistuksen julkaisusta suoraan Valvelta.

Julkaisunsa myötä Dota 2 saadaan suoraan kaikkien ladattavaksi Steamiin ilman tarvetta erinäisille kikkailuille. Parhaillaan peliin pääsee käsiksi ostamalla noin 30 euron ennakkopääsypaketin tai nappaamalla kutsun esimerkiksi joltain peliä pelaavalta tuttavaltaan. Kutsuja on tosin viime aikoina ollut liikkeellä niin paljon, että aikalailla kaikki kiinnostuneet ovat voineet päästä peliin mukaan helposti ja ilmaiseksi.

Dota 2:n beetatestivaihe on ollut käynnissä jo vuodesta 2011 lähtien. Peliä on rahoitettu ja tullaan myös rahoittamaan sen sisuksista löytyvällä kaupalla, jossa oikealla rahalla hahmoilleen voi ostaa peliin kosmeettisesti vaikuttavia varusteita. Muuten pelin on määrä olla ilmaiseksi pelattava.

Lähde: PC Gamer, Gamespot, ValveTime

Lisää luettavaa