Dragon Age 4:ää työstetään hartaasti - saapuu aikaisintaan vuonna 2022 / Uutiset / pelaaja.fi

Dragon Age 4:ää työstetään hartaasti - saapuu aikaisintaan vuonna 2022

31.10.2019 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
5

BioWaren seuraavaa Dragon Age -peliä saadaan odottaa vielä hyvän tovin.

EA kertoi tuoreimman tulosjulkistuksensa yhteydessä Dragon Age 4:n julkaisusuunnitelmista. Talousjohtaja Blake Jorgensenin mukaan peli olisi todennäköisesti ilmestymässä vasta tilivuoden 2022 jälkeen. Tämä tarkoittaisi, että viime vuoden lopussa teaser-trailerin muodossa paljastettu Dragon Age 4 ilmestyisi aikaisintaan huhtikuussa 2022.

Edellinen Dragon Age -peli on vuonna 2014 julkaistu Inquisition, joten osien välille tulee vähintäänkin kahdeksan vuoden mittainen tauko. BioWare on Dragon Age: Inquisitionin jälkeen julkaissut kehnon vastaanoton saaneet Mass Effect: Andromedan ja Anthemin, joten pidempi kehitysaika on tuskin pahitteeksi seuraavalle Dragon Agelle.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Dragon Aget on itsellä jääneet pelaamatta (Aloitin Originsin mutta jäi kesken) mutta ihmeitä en kyllä odottelisi kun miettii mitä on tullut ulos (Anthem, Andromeda) ja mikä on nykyisin pelien tyyli, eli juuri tuo Anthemin ja useiden Ubisoftin "live-service"-malli.

Onneksi on mm. Outer Worlds, joka ainakin itsellä menee tuohon samaan nälkään.

PS. Andromedan pelasin "platinalle", joten kyllä se ihan viihdyttävä teos oli.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Jotenkin jännä, miten huomaamatta se iänikuinen pelien julkistaminen suurten fanfaarien saattelemana on jäänyt pois ainakin EA:n kuvioista. Ohimennen vain todetaan, että nämä pelit on btw tulossa, mutta ei kannata ihan heti odotella.

Täytyykö floppiputkesta kärsivän EA:n nyt valottaa suunnitelmiaan pitemmällä tähtäimellä osakkeenomistajien rauhoittelemiseksi, vai onko tämä osa isompaakin muutosta siinä kuinka peleistä jatkossa ilmoitellaan.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Jos sivuquesit on yhtä huonosti tehtyjä MMO questia kuten viimeisimmässä niin ei kyllä yhtään kiinosta tämä uusikaan sitten

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19

Pelonsekaisin tuntein jään odottelemaan. Inquisition loppui (DLC:ssä) sen verran kutkuttavasti että jatkoa haluan nähdä, mutta hieman huolettaa laatu jo etukäteen... Jospa oppi olisi jotenkin mennyt perille ja näitä suursarjoja ei anneta enää kokemattomien tiimien käsiin (a la Andromeda).

Käyttäjän Lykos kuva
Lykos

Todennäköisesti BioWaren viimeinen mahdollisuus. Heillä on nyt yksi epäonnistumen ja yksi totaalifloppi takana, joten en usko EA:n enää kauaa katselevan touhua. Toki helpottaisi varmasti, jos EA ei tunkisi näppejään joka väliin.

Itse olen omalla tavalla pitänyt kaikista Dragon Age:sta, toki Origins oli selkeästi paras. DA2 piinasi liian tiukka kehitysaikataulu, mutta runko toimi. DA:I yritti matkia Skyrimiä, mutta matkikin enemmän mörppejä, mutta tarina ja teema toimivat. Dragon Aget ovat harvoja pelejä, jotka käsittelevät uskontoa vakavasti ja ymmärtävästi ja DA:I otti sen keskiöönsä.

Nostoja