
Pelijätti EA on kertonut tulevan vuoden suunnitelmistaan tulosjulkistuksensa yhteydessä.
Yhtiön tulevan vuoden julkaisulistalta löytyy tuttuja nimikkeitä vuosittain ilmestyvien urheilupelisarjojen muodossa. Mukana on kuitenkin myös ensimmäistä kertaa EA Sports FC -nimellä julkaistava FIFA-jalkapallopelisarjan seuraaja. Listalle mahtui lisäksi Lord of the Rings: Heroes of Middle Earthin, Immortals of Aveumin sekä toistaiseksi julkistamattoman autoilupelin kaltaisia julkaisuja.
BioWaren odotettu roolipeli Dragon Age: Dreadwolf loisti kuitenkin poissaolollaan julkaisulistalta. Näin ollen seuraavaa Dragon Age -peliä ei julkaista ainakaan ensi maaliskuun loppuun mennessä.
Yhtiö juhlisti katsauksessaan myös FIFA 23:n menestystä. FIFA 23:n kerrotaan ylittäneen FIFA 22:n elinkaaren aikaiset myynnit vain puolessa vuodessa, mikä tekee pelistä sarjan historian menestyksekkäimmän julkaisun. Yhtiön toimitusjohtaja Andrew Wilson kertoi lisäksi olevansa riemuissaan Star Wars Jedi: Survivorin saavuttamasta suosiosta. Miljoonien pelaajien kerrotaan pelanneen toimintaseikkailupeliä vain reilun puolentoista viikon aikana pelin julkaisusta.
Lähde: Eurogamer
Kommentit
Nykyiseltä Biowarelta tuskin kannattaa odottaa yhtään mitään. Firma on täysi kehäraakki ja kaikki hyviä pelejä tehneet häipyivät ajat sitten.
DA Dreadwolf on myytti josta tulen vanhana kertomaan tarinoita lapsenlapsilleni.
Ihan äskettäin uutisoitiin siitä, että Mark Darrah olisi palkattu konsultiksi Dragon Age-tiimin avuksi. Otan sen itse merkkinä siitä, että Bioware haluaa tosissaan panostaa peliin ja palata juurilleen epäonnisen Anthem-harharetken jälkeen. Tulossahan olisi erinäisten uutisten ja huhujen mukaan perinteinen yksinpelattava RPG.
Biowareen liittyen - oliko EA:n katsauksessa mitään puhettä KoTOR:in remakesta? Sekin projekti on tällä hetkellä ilmeisesti hieman vastatuulessa, taisi kehittäjätiimikin jo vaihtua?
Ei ole EA:n projekti.
Okei, tämä selittää asian. Olin jo unohtanut, että EA:n Star Wars-yksinoikeusdiili päättyy tänä vuonna.
Kuka sen remaken sitten julkaisee?
Käsittääkseni Embracer ja projektia työstää tällä hetkellä Saber.
Nykyinen Dragon Age-trilogia ansaitsisi samanlaisen remake-käsittelyn kuin Mass Effect-trilogia sai. Loistavia roolipelejä kaikki kolme mutta sydäntä lähinnä on erityisesti se ensimmäinen. Se oli ensimmäinen Bioware-pelini ja monella tapaa ikimuistoinen elämys.