Sega näyttäisi tuovan Phantasy Star Online 2:n niin Pohjois-Amerikkaan kuin myös Eurooppaankin. Nettiin ilmeisesti ennen aikojaan päätyneen lehdistötiedotteen mukaan toiminnallisen nettiroolipelin voidaan odottaa saapuvan pc:lle vuoden 2013 alkupuolella.

Phantasy Star Online 2 on nimensä mukaisesti eräänlaista jatkoa alkujaan Dreamcastille saapuneelle nettiroolipelille. Historiastaan poiketen uutukainen on kuitenkin sekä pelattavissa että ladattavissa ilmaiseksi. Rahaa Sega saa pelistä myymällä erilaista sisältöä mikromaksuja vastaan.

Pelistä julkistettiin aiemmin tämän vuoden puolella myös PlayStation Vita -versio. Taskuun mahtuvan tekeleen on kerrottu hyödyntävän samoja palvelimia pc-version kanssa, minkä ohella myös sen lataamisen ja pelaamisen olisi määrä olla ilmaista. Mikäli pc-versio saapuu siis länteen, saatetaan myös Vita-versiokin nähdä vielä joskus englanninkielisenä.

Phantasy Star Online 2 pyörähti Japanissa täysin voimin käyntiin heinäkuun alussa. Pelin Vita-versio nähdään Japanissa joskus vuoden 2013 puolella. Siinä välissä teoksesta on tarkoitus julkaista Japanissa myös karsittu mobiiliversio iOS- sekä Android-laitteille.

Mikäli lehdistötiedote on oikea, pitäisi Segan vahvistaa tiedot vielä tämän päivän aikana. Päivitämme uutisen silloin.

Päivitetty 9.7 kello 17.58: Sega on varmistanut lehditötiedotteen tietojen olleen oikeat. Samalla pelin englaninkieliset kotisivut aukesivat.

Ohessa traileri pelin beetaversiosta.

Linkki traileriin

Lähde: PSO-World

Lisää luettavaa