Duke Nukem Foreverin varhainen versio on vuodettu verkkoon.

4Chan-verkkopalstan käyttäjä x0r on ladannut verkkoon videoita, joiden kerrotaan esittävän vuoden 2001 E3-messuilla esiteltyä versiota Duke Nukem Foreveristä. Videoilla nähdään strippiklubille sijoittuva räiskintäkohtaus, pelikuvaa moottoripyörällä ajamisesta sekä katsaus silloisessa versiossa mukana olleisiin aseisiin.

Vuotajan mukaan hänen hallussaan oleva versio keskeneräinen, mutta sisältää ison määrän pelattavaa sisältöä. Hän kertoo myös aikovansa julkaista lähdekoodin verkossa kesäkuussa. (Päivitys: latauslinkin löytääkin jo uutisen alaosasta)

Duke Nukemin luoja ja Duke Nukem Foreverin projektivetäjänä pitkään toiminut George Broussard on vahvistanut pelikuvan aitouden. Hänen mukaansa odotukset version varalle kannattaa pitää kuitenkin maltillisina, sillä hänen mukaansa vuoden 2001 versio pelistä sisältää vain vajavaisesti täytettyjä testitasoja.

Duke Nukem Forever paljastettiin vuonna 1997, joten E3-messuille 2001 tultaessa peliä oltiin kehitetty jo neljän vuoden ajan. Yli 14 vuoden kehitystyön jälkeen Duke Nukem Forever päädyttiin myymään Gearbox Softwarelle, joka viimeisteli kehityksen ja julkaisi pelin lopulta vuonna 2011. Duke Nukem Forever sai käytännössä yksinomaan negatiivisen vastaanoton arvioissa, eikä pelisarjasta ole juuri kuultu sen koommin.

Päivitys: Versio on ladattu nyt osaksi archive.org-verkkoarkistoa.

Lähde: GameSpot

Lisää luettavaa