Duke Nukem -kiistassa erikoinen käänne

Kiista Duke Nukem -pelisarjan oikeuksista jatkuu 3D Realmsin ja Gearbox Softwaren välillä.

27.3.2014 09:15

Gearbox Softwaren ja 3D Realmsin kiistely Duke Nukem -pelisarjan oikeuksista jatkuu epäselvissä tunnelmissa.

Ikuisuusprojekti Duke Nukem Foreverin julkaisuun viimeistellyt Gearbox haastoi helmikuussa Duke Nukem -pelisarjan alun perin omistaneen 3D Realmsin oikeuteen immateriaalioikeuksiensa luvattomasta käytöstä. Oikeusjutun taustalla oli tuolloin julkistettu Duke Nukem: Mass Destruction -projekti, jota 3D Realms työsti yhdessä Interceptor Entertainment -studion kanssa. Gearboxin mukaan se hankki Duke Nukemin oikeudet 3D Realmsilta vuonna 2010 tehdyssä kaupassa.

Nyt 3D Realms on antanut lausunnon, jonka mukaan Duke Nukem -tavaramerkki ei todellisuudessa ole missään vaiheessa siirtynyt Gearboxin haltuun. 3D Realms toteaa lausunnossa esittäneensä oikeudelle antamassaan vastineessa todisteita, joiden mukaan Gearboxilla ei ollut aikomuksia neuvotella sarjan oikeuksista. Julkaisijan mukaan Gearboxin tavoitteena oli pakottaa 3D Realmsin perustaneet Scott Miller ja George Broussard luovuttamaan yhtiölle kuuluneet oikeudet sopimattomalla tavalla Gearboxin haltuun.

Interceptor Entertainmentin mukaan studio joutui lykkäämään Duke Nukem -pelinsä julkistusta Gearboxin toimien vuoksi. Studion antaman lausunnon mukaan kiistaan haetaan edelleen rauhanomaista ratkaisua. Gearbox Software ei ole kommentoinut 3D Realmsin uusia väitteitä.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa