
Techlandin zombitoimintapeli Dying Light 2:n uusin päivitys on saanut pelaajat barrikadeille.
Viime viikolla ilmestynyt Dying Light 2:n kesäpäivitys lisäsi peliin uuden mikromaksuvaluutan. Techlandin mukaan Dying Light Pointsit helpottavat pelaajien elämää tarjoamalla mahdollisuuden ostaa kosmetiikkapaketteja suoraan pelistä poistumatta kauppapaikalle ostoksille.
Uudistusta ei kuitenkaan ole otettu ilolla vastaan pelaajien keskuudessa, vaikka Techland tarjoaakin kaikille käyttäjille 500 DL Pointsia pelin sisäisessä kaupassa käytettäväksi. Mikromaksuvaluutta on noussut yleiseksi kritiikin kohteeksi pelin Steam-arvioissa, joiden viimeaikainen keskiarvo on reilusti alle pelin kokonaispisteiden. Negatiivisten arvioiden määrä on kasvanut huimasti päivityksen julkaisupäivästä ja mikromaksuja kritisoivia arvosteluja on julkaistu tasaiseen tahtiin vielä tähän päivään saakka.
Techland kommentoi palauteryöppyä X-verkkopalvelussa toteamalla pelaajien turhautumisen olevan suurelta osin seurausta kosmetiikkapakettien hinnoittelusta. Studio kertoo suunnittelevansa Dying Light 2:n kauppapaikalle uudistuksia, joissa se pyrkii ottamaan huomioon pelaajilta saadun palautteen. DL-pisteistä luopuminen ei kuitenkaan näytä olevan studion suunnitelmissa.
Uusien mikromaksuvaihtoehtojen lisäksi kesäpäivitys toi Dying Light 2:een merkittävän joukon bugikorjauksia sekä muita uudistuksia. Pelaajat voivat esimerkiksi ohittaa Dying Light 2:n prologiosion sekä tuoda vaihtelua peliin uusilla aikarajoitetuilla aktiviteeteilla.
Lähde: PC Gamer
Kommentit
ei voi sanoa että on arviopommitus jos muuttaa peliä sit arvio mennee sen mukaan
Kyllä arviopommitus on oikea termi, vaikka raivo olisikin täysin oikeutettua, kuten nyt.
Ihan en ymmärrä tätä mikromaksuvihaa mikäli kyseessä on pelkästään kosmeettisen sisällön osto. Kaikillahan on mahdollisuus jättää ostamatta sitä jos ei kiinnosta.
Näinhän se menee. En itsekään ole innoissani Tencentistä ja mikromaksuista, mutta tässä tapauksessa vihan määrä on mielestäni ylimitoitettu. Steamissa ainakin voi edelleen ostaa uusia asuja ja muita romppeita ihan suoraan kauppasivulta kuten ennenkin. Miksi niitä ei ei ole luokitelu eikä edelleenkään luokitella mikromaksuiksi? Kyllä, pisteitä ostamalla niitä voi jäädä yli tai voit joutua niistä enemmän maksamaan, mikä on kyllä typerää, mutta toisaalta ilmaisella 500 pisteellä sain itselleni skinipaketin ilmaiseksi. Asia ei mielestäni ole niin mustavalkoinen, kuin netissä asiat aina tuppaavat olemaan.
Toisaalta ihan hyvä että mikromaksuista tulee yleensä aina jonkunnäköistä vastarintaa konsoli ja PC -puolella, niin se on aina selkeä viesti julkaisijalle, ettei ainakaan kannata alkaa persellä niiden kanssa mobiilipuolen tapaan. Onneksi maksulliset (premium) pelit ovat yleensä onnistuttu pitämään pois esim. pelin balanssin rikkovista tai ns. etenemistä vaativista mikromaksuista, eli ne ovat yleensä olleet vain tuota kosmetiikkaa. Mutta jos kukaan ei vastusta niitä, niin helposti tuo voi repsahtaa koskemaaan muutakin kuin vain kosmetiikkan premium-peleissä.
Totta varmasti tämäkin. Itsekin aion kyllä sillä tavalla boikotoida tätä vastaan, että en yhtä ainoaa mikromaksuvaluuttapakettia tule ostamaan. Sekin lähettänee jonkinlaisen viestin. Asia erikseen on ns. kunnollinen lisäsisältö, kuten tarinalaajennukset. Toivottavasti tämän pelin mikromaksuhärdelli ei enää pahene tästä, nykyinen tilanne on vielä täysin siedettävä, vaikkei todellakaan ihailtava.
Mikä tässä on oikeutettua? Kosmettiikkaa saat nyt myös rahalla aiemman tavan lisäksi. Tämä on vain hyvä juttu.
Kaikki mikromaksut kannustavat kehittäjiä lisäämään grindiä. Jos pelaaminen on kivaa ja uudet esineet saa avattua kohtuullisen pienellä vaivalla, miksi kukaan kaivaisi luottokorttia esiin?
Mikromaksupelin tavoite on tehdä tavallisesta pelaamisesta - ja etenkin erikoisesineiden hankinnasta - tylsää puurtamista, mutta ei kuitenkaan niin tylsää että pelaaja lähtee. Mikromaksujen tulee olla houkuttelevia, mutta ne eivät saa tuntua pakollisilta. Monet firmat ovat värvänneet psykologeja avuksi tähän tasapainotteluun.
Missään tapauksessa peli ei saa olla niin hauska ja palkitseva, ettei kenellekään tule mieleen helpottaa etenemistä rahalla.
Olen myös väsynyt teeskentelemään, ettei kosmeettisilla esineillä ole muka mitään merkitystä. On niillä. Ei ehkä pelimekaanisesti, mutta elämyksen ja sosiaalisen hierarkian takia. Pelin antamat ilmaiskamat suunnitellaan rumiksi ja tylsiksi. Lapsia kiusataan koulussa, jos he käyttävät oletusskinejä Fortnitessa.
Lisäksi pelin täytyy mainostaa mikromaksujaan ja muistuttaa käyttäjiä niiden olemassaolosta. Käsi ylös, kuka pitää mainoksista?
@Refloni Tuo on joo paha, jos esim. mikromaksut alkavat vaikuttamaan pelisuunnitteluun premium-peleissäkin, niin kuin esim. Assassin's Creed peleissä on nähty. Eli tehdään tarkoituksella pitkitetty, tylsää ja työlästä gindaamista vaativa peli ja myydään sitten booster packiä, joka poistaa tylsät kohdat pelistä. Ja ei taida olla ainoa esimerkki myöskään premium-peleistä.