Dying Light sai uuden erikoisversion – hinta vain 10 000 000 dollaria

Dying Light on saanut uuden erikoisversion tuoreen lisäsisältöseikkailunsa kunniaksi. Onko sinulla kymmentä miljoonaa dollaria?

12.2.2016 01:28

Puolalaiskehittäjä Techland ja brittiläinen pelikauppaketju Game ovat paljastaneet uuden erikoisversion Dying Lightista. Tällä viikolla julkaistavan uuden The Following -lisäsisältöseikkailun kunniaksi Game on alkanut myydä nyt Dying Light: The Following – The Spotlight Editionia, joka voi olla sinun kymmenellä miljoonalla dollarilla eli hieman vajaalla yhdeksällä miljoonalla eurolla.

Paketti on hintava siitä yksinkertaisesta syystä, että sen ostajalle luvataan toiminta- ja puheroolia Dying Lightista ilmeisesti suunnitteilla olevaan elokuvaan. Aivan kylmiltään ostajaa ei olla myöskään ujuttamassa mukaan näyttelemään, vaan erilaisina etuina tälle luvataan myös muun muassa näyttelykoulutusta.

Myyntiin Spotlight Editioneja saadaan täsmälleen vain yksi kappale. Tarkemmin sitä voi silmäillä Gamen kotisivuilla.

Vastaavia erikoisversio on nähty Gamen osalta ennenkin, sillä vasta viime vuonna Dying Lightista oli kaupan myös noin 340 000 euron My Apocalypse Edition. Kolmisen vuotta sitten kauppaketju myi esimerkiksi myös autopeli Grid 2:sta tuhtia lähemmäs 150 000 euron Mono Editionia, joka meni kaupaksi vasta lähemmäs vuotta myöhemmin deadmau5:n tartuttua viimein tarjoukseen.

Lisää luettavaa