Dying Lightin lisäsisältövirta ei tyrehdy vielä tänä vuonna

Dying Light sai äskettäin kiitellyn The Following -laajennuksen, mutta uutta lisäsisältöä on luvassa vielä ainakin kuluvan vuoden ajan.

22.2.2016 06:00

Techlandin zombitoimintahitti Dying Light saa vielä lisää sisältöä vuoden 2016 aikana.

Dying Light sai äskettäin mittavan The Following -laajennuksen. Positiivisen vastaanoton saaneen The Followingin arveltiin jäävän pelin viimeiseksi sisältötäydennykseksi, mutta Techland lupailee tukevansa Dying Lightia edelleen uusien sisältöpakettien muodossa.

-Meillä on aina ollut uskoa projektiin, mutta niin monen innostuneen mielipiteen ja arvion näkeminen on lämmittänyt sydäntämme, Techlandin toimitusjohtaja Pawel Marchewka kuvailee The Followingin saamaa vastaanottoa.

-Samalla se on selvä merkki siitä, että uniikille Dying Light -kokemukselle on vielä kysyntää. Varmistaaksemme että kaikki uudet ja vanhat pelaajat saavat ansaitsemansa hauskat kokemukset, olemme päättäneet jatkaa Dying Lightin tukemista ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

Marchewkan mukaan studio työstää paraikaa uutta, toistaiseksi julkistamatonta lisäsisältöä Dying Light -pelaajien iloksi. Tarkempia uutisia pelin tulevaisuuden varalta saadaan kuitenkin vielä odottaa.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa