E3-pelimessut palaavat digitaalisena – Nintendo ja Microsoft jo mukana menossa / Uutiset / pelaaja.fi

E3-pelimessut palaavat digitaalisena – Nintendo ja Microsoft jo mukana menossa

6.04.2021 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1
E3, Electronic Entertainment Expo, ESA, pelimessut, messut, messu,

Koronapandemian myötä viime vuonna peruutetuksi päätyneet E3-pelimessut on määrä järjestää tänä vuonna digitaalisessa formaatissa. Yhdysvaltalainen pelijulkaisijoiden kattojärjestö ESA on vahvistanut, että messujen on tarkoitus tapahtua uudessa muodossaan 12-15. kesäkuuta.

Pelitalojen osalta mukaan digitaaliseen E3:een ovat vahvistuneet tällä hetkellä ainakin Nintendo, Microsoft, Capcom, Konami, Ubisoft, Take-Two, Warner Bros. ja Koch Media. Joukosta loistaa siis poissaolollaan vielä useampikin isompi taho, joskin listan on kerrottu kasvavan mahdollisesti vielä ennen h-hetkeä.

Silti varsinkaan EA:n tai Sonyn jättäytyminen pois tapahtumasta ei olisi tässä vaiheessa yllättävää, vaan jopa odotettua. EA on useampana vuotena järjestänyt kesällä oman EA Play -tapahtumansa ja myös Sony on jo parisen vuotta ottanut etäisyyttä E3-messuista.

Tarkalleen tiedossa ei ole, millaisen muodon virtuaali-E3 tarkalleen ottaen ottaa ja sisältäisikö se kuluttajille jotain muutakin kuin vain verkon ylitse seurattavia julkistuslähetyksiä. Lehdistötiedotteellaan ESA on lähinnä luvannut pelitalojen esittelevän yleisölle viimeisimpiä uutisia ja pelejä. ESA kertoo toki myös tekevänsä yhteistyötä maailmanlaajuisten mediakumppaneiden kanssa tuodakseen messujen tarjonnan kaikkien ulottuville ilmaiseksi.

Lähde: E3

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän SaskaKikkare kuva
SaskaKikkare

Yllättävää, jos Nintendo ei tänä vuonna järjestä omaa tilaisuuttaan, vaan on mukana varsinaisessa E3 showssa. Pitäähän tuo siinä tapauksessa katsoa. Microsoft sen sijaan ei voisi vähempää kiinnostaa.

Nostoja