E3 tulee sittenkin takaisin! / Uutiset / pelaaja.fi

E3 tulee sittenkin takaisin!

8.11.2006 // Kirjoittanut: Pelaaja_Ossi
13

Entertainment Software Association eli ESA on vahvistanut, että kuluttajille järjestetään E3-messuja vastaava tapahtuma. Tutussa Los Angelesin Convention Centerissä pidettävä tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran lokakuussa 2007.

- Mediayhtiö IDG on solminut ESA:n kanssa erityisen sopimuksen, jonka mukaan kuluttajille järjestetään edelleen E3:a vastaavat videopelimessut. Emme ole vielä päättäneet tapahtuman nimeä, mutta järjestämme siitä kilpailun. Haluamme pelaajien keksivän nimen itse, koska messut ovat heitä varten, IDG:n edustaja kertoi MCV:lle.

Tällä hetkellä projekti kulkee nimellä The GamePro Expo. Kuluttajille suunnatun tapahtuman lisäksi median edustajat kokoontuvat heinäkuussa pidettävässä kutsuvierastapahtumassa Santa Monicassa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Toivottavasti jatkuisi muutaman vuoden. Olisi kivempi joskus vanhempana ehkä pyrkiä käväiseään tuolla. Siinä olisi kokemusta kerrakseen.

Käyttäjän Tuoppi kuva
Tuoppi

Riepu sanoi:

"Toivottavasti jatkuisi muutaman vuoden. Olisi kivempi joskus vanhempana ehkä pyrkiä käväiseään tuolla. Siinä olisi kokemusta kerrakseen."

Niin.
Itse aina toivoin pääseväni E3:n.
Toivottavasti on samanlainen, kuin E3.

Käyttäjän Harri_Pelaaja kuva
Harri_Pelaaja

Ei varmasti ole samanlainen kuin E3, sillä E3 oli nimenomaan suunnattu pelialan toimijoille eikä kuluttajille (vaikkakin viime vuosina fanipoikia, anteeksi fanisaittien toimittajia, oli jo enemmän kuin varsinaista industry-jengiä).

Mallia on varmasti haettu Tokyo Game Showsta (yleisötapahtuma) ja Leipzig Game Conventionista (yleisötapahtuma).

Ajankohta on mielenkiintoinen, sillä se asettuu Leipzigin ja TGS:n väliin.

Käyttäjän Vinski kuva
Vinski

Tämä oli odotettavissa. :)

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

We are saved! :)

Käyttäjän Kuuleri kuva
Kuuleri

mahtavaa jos ovat E3 messuja vastaavat, en usko että yhtä megaisot tulevat silti olemaan, mutta isot varmasti. erittäin hienoa. pitäis varmaan lähteä käymään:)

Käyttäjän Wiii kuva
Wiii

Nimeksi sitten E4!
Oikeasti hyvä juttu tuo, jossain ne pelit pitää esitellä, ja vieläpä kaikille. E3 messujen loppuminen olisi heikentynyt pelimaailman näkyvyyttä, -> vähemmän pelaajia -> vähemmän valikoimaa -Z huonommat pelit. No okei, todellisuudessa ei tuollaista vaikutusta, mutta jossain ne jymypaljastukset tulee esitellä. Odottaisin myös kävijämäärän kasvavan vuoden 2006 E3:n verrattuna, sillä E3 oli kasvava messu, paikka ja juoni on jälleen sama mutta nyt expo on uudistunut. Uudistuksen luulisi huokuttelevan yhä lisää kävijöitä?

Käyttäjän Bugista kuva
Bugista

Miksihän ne kaikki suurtapahtmat on ahdettu syksylle? Kai sitä uutta matskua olisi muulloinkin...

Käyttäjän himopelaaja kuva
himopelaaja

olishan tuolla ihan kiva käydä pyörähtämässä.

Käyttäjän jones kuva
jones

Olisihan se ollutkin jo ihmeellistä mikäli noi messut olisi kuopattu lopullisesti tuolla rapakon takana..mutta hyvä näin.. jos ei itse pääse katselemaan niin onneksi meillä on tämä Pelaajalehti joka varmasti tekee juttua meille tästä? :D
Ajan kohta on varmaankin siksi että näin loppuvuodesta ilmestyy pelejä enemmän kuin tossa keväällä(luulisin)..Toki toi keskikesä olisi ilmoiltaan parempi aika mutta ei sitä siellä sisällä pelien tiimellyksessä kerkiä ilmoja katselemaan ;)