EA nappasi Sea of Solitude -seikkailun osaksi pienkehittäjille suunnattua Originals-ohjelmaansa

Electronic Arts jatkaa pienkehittäjiä parrasvaloihin nostavaa Originals-ohjelmaansa. Nyt vuorossa on Jo-Mei Gamesin Sea of Solitude.

9.12.2016 09:13

Electronic Arts on julkaissut toisen, pieniä kehittäjiä parrasvaloihin nostavan EA Originals -ohjelmaan kuuluvan pelinsä.

Jo-Mei Games -studion Sea of Solitude heittää protagonisti Kayn itsetutkiskelun täyttämälle syvälliselle matkalle. Tarkoituksena on selvittää, miksi päähahmon kohtalona on ollut muuttua kammottavaksi hirviöksi. Matkan varrella vältellään muita samaisen kohtalon kokeneita.

Käsikirjoittajana ja luovana ohjaajana toimivan Jo-Mei Cornelia Geppertin mukaan ihmisten on usein haastavaa käydä läpi pelon, kaipauksen sekä vihan kaltaisia perustuntemuksiaan, mutta näiden käsitteleminen taiteen keinoin voi olla loppupeleissä hyvin palkitsevaa. Geppert tuumaileekin, että Sea of Solitude on toistaiseksi kehittäjän henkilökohtaisin ja taiteellisin projekti.

Electronic Arts käynnisti EA Originals -ohjelmansa alkuvuodesta ruotsalaisen Coldwood-studion Unravel-tasoloikinnan jälkimainingeissa. EA tarjoaa Originalsin myötä pienkehittäjille kaikki ison julkaisijan edut, joskin tällä kertaa tuottojen olisi tarkoitus mennä mahdollisimman suoraa tietä takaisin kehittäjille. Ohjelman ensimmäinen virallisesti julkistettu nimike on Göteborgissa sijaitsevan Zoink-studion Fe.

Sekä Sea of Solituden että Fe:n julkaisupäivämäärät ja alustat ovat toistaiseksi hämärän peitossa.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa