Julkaisija EA on lähettänyt viime viikkojen aikana ristiriitaisia viestejä Mass Effect -trilogian ystäville.

EA:n varatoimitusjohtaja Patrick Söderlund vihjasi viime kuussa yhtiön suunnittelevan vuosien 2007-2012 välillä julkaistun Mass Effect -trilogian uusimista nykyisille pelialustoille. Vihjaus otettiin innolla vastaan Mass Effect -fanien toimesta, mutta toinen EA-pomo on laittanut jäitä hattuun Söderlundin väitteistä innostuneille.

EA:n kilpapelaamisesta vastaavana johtajana toimivan Peter Mooren mukaan uusintaversiot eivät kiinnosta EA:ta. Mooren mukaan yhtiö voisi tehdä helppoa rahaa uusimalla Mass Effectit nykyiselle konsolisukupolvelle. Hän kertoo kuitenkin EA:n suuntaavan katseensa uusiin peleihin.

-Tulossa on pieni juttu nimeltä Mass Effect Andromeda, johon BioWare on täysin keskittynyt, ja se tulee olemaan loistava, Moore kertoi IGN-julkaisun haastattelussa.

Mooren haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan IGN:n YouTube-kanavalla. Uusia Mass Effect -kokemuksia on luvassa näillä näkymin ensi vuoden alkupuolella, jolloin Mass Effect Andromedan on määrä ilmestyä pc:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa